Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 10.6.2015 13.16

Sairaanhoitopiiri torjuu ylijäämää alentamalla kuntalaskutuksensa hintoja

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ensimmäisen vuosikolmanneksen osavuosikatsaus ennakoi, että tilikaudelle kertyisi 11 miljoonan euron ylijäämä, kun talousarvio on tehty kahden miljoonan euron ylijäämäiselle tulokselle. Ylijäämää on tulossa suunniteltua enemmän sekä Tyksissä että psykiatrian tulosalueella.

Tyksin tulosalueella suurempi ylijäämä koostuu kolmen toimialueen maksutuotoista, jotka ylittävät talousarvion lähinnä vuodeosastohoidon ja polikliinisten toimenpiteiden kuntalaskutuksessa. Psykiatrian tulosalueen tavoitetta suurempi ylijäämä johtuu siitä, että kustannukset ovat jäämässä talousarviota pienemmiksi.

Sairaanhoitopiirin hallitus päätti korjaavana toimenpiteenä 9.6.2015 esityksen mukaisesti muuttaa Tyksin polikliinisten toimenpiteiden ja vuodeosastohoidon hintoja kolmella toimialueella siten, että se alentaa ennustettua ylijäämä ä kahdeksalla miljoonalla eurolla. Sydänkeskuksen toimialueella alennusvaikutus on miljoona euroa, Vatsaelinkirurgian ja urologian toimialueella kolme miljoonaa ja Operatiivisen toiminnan ja syöpätautien toimialueella neljä miljoonaa euroa vuositasolla.

Hallitus päätti lisäksi pyytää selvityksen toimintakulujen sopeuttamiseksi tehtävistä toimenpiteistä 18.8.2015 pidettävään kokoukseen.

Esityksen mukaan hintojen alennus on perusteltua kohdistaa niihin suoritelajeihin, jossa ylijäämäennuste ylittää talousarviota vastaavan tuotto-odotuksen. Kohdentamalla hintojen alentaminen tarkennettuna niihin kohteisiin, joissa poikkeamaa odotetaan syntyvän, pystytään säilyttämään hinnoittelun kustannusvastaavuus. Lisäksi hallitukselle esitettiin, että psykiatrian tulosalueen kehitystä seurataan ja mahdollinen hinnantarkistus toteutetaan myöhemmin loppuvuoden aikana.

Aiempaa enemmän potilaita

Sairaanhoitopiirin toiminta on alkanut vilkkaana, sillä sen sairaaloihin lähetettiin tammi-huhtikuussa 54 880 potilasta, mikä on 1,6 prosenttia viimevuotista vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Palveluja saaneiden eri henkilöiden määrä kasvoi 2 000 potilaalla eli 1,7 prosenttia.

Osavuosikatsaus ennustaa, että kuluvalla tilikaudella sairaanhoitopiirille kertyisi 715,3 miljoonan euron toimintatuotot ja 659,7 miljoonan euron toimintakulut.

Toimintatuotot ylittävät ennusteen mukaan talousarvion 1,9 prosenttia ja vuoden 2014 toteutuneet kulut 3,1 prosenttia. Jäsenkunnilta saatavat kaikki tuotot ylittävät ennusteen mukaan talousarvion 1,4 prosenttia ja vuoden 2014 toteutuneet kulut 3,4 prosenttia. Sairaanhoitopiirin ulkopuolisilta kunnilta ennustetaan kertyvän 3,4 prosenttia suuremmat tulot kuin talousarvioon on merkitty.

Toimintakulut ylittävät ennusteen mukaan talousarvion 1,2 prosenttia ja vuoden 2014 toteutuneet kulut 2,5 prosenttia.

Jäsenkuntien taloutta rasittavat sitovat nettokulut jäävät ennusteen mukaan puolisen miljoonaa euroa (0,1 %) talousarviota pienemmiksi, koska tuotot muilta kunnilta ja maksajilta, sekä potilasmaksut ja muut toimintatuotot ylittävät tuloarviot. Sitovat nettokulut kasvavat ennusteen mukaan kaksi prosenttia.

Tyksin A-sairaalan muutostyöt valmistuvat

Vuoden 2015 investointimenot nousevat ennusteen mukaan 20,9 miljoonaan euroon. Talousarvioon varatuista investointimenoista 2,7 miljoonaa euroa on jäämässä vaille käyttöä.

Tyksin A-sairaalan muutos- ja korjaustöihin varattu 5,7 miljoonaa euroa on kulumassa kokonaan. Isotooppiyksikön ja huollon tilojen rakentamiseen varatusta 2,5 miljoonasta eurosta jää käyttämättä 2,1 miljoonaa ja Tyksin Loimaan sairaalan vuodeosaston peruskorjaukseen varattu miljoona euroa jää käyttämättä kokonaan. Määrärahasta puoli miljoonaa euroa käytetään Tyksin A-sairaalan ja T-sairaalan välisen yhdystunnelin suunnitteluun. Laite- ja kalustohankinnat ovat toteutumassa varsin tarkoin määrärahojen mukaisesti.

A-sairaalan muutos- ja korjaustyöt valmistuvat heinäkuun lopussa. Elo-syyskuussa tiloihin muuttavat silmätautien klinikka, reuma- ja gastroenterologian poliklinikat, toiminta- ja fysioterapia, sekä laitoshuolto ja lähettikeskus.

 

Lue osavuosikatsausta koskeva esittely ja pöytäkirjapäätös!