Harrin tarina

Maaliskuun lopulla turkulaisen 44-vuotiaan Harrin oli tarkoitus aloittaa etätyörupeama VR:n asiakaspalvelussa, kun flunssan oireet iskivät. Häntä palelsi, limainen yskä sai yökkimään ja sen mukana tuli verta, hengittäminen oli hankalaa ja makuaisti lähti.

– Alussa se oli kausiflunssan oloista enkä osannut heti yhdistää koronaan. Kun oireet pahenivat, vaimo kysyi, pitäisikö mennä lääkäriin. Sanoin, että ei nyt vielä.

Muutamia päiviä oireiltuaan Harri meni työterveyteen, josta hänet lähetettiin Tyksin yhteispäivystykseen, sieltä kolmeksi päiväksi infektio-osastolle ja sitten teho-osastolle. Harri ei muista matkasta Tyksiin eikä seuraavasta neljästä viikosta teholla mitään.

Heidi-vaimon ja vanhempien kertomuksista sekä Omakannasta lukemalla Harrille on selvinnyt, mitä tapahtui. Hän oli kolme viikkoa hengityskoneessa, keuhkokuume iski kahdesti, oli rytmihäiriöitä ja tulehdusarvot pitkään 600:ssa. Keuhkot olivat kovilla ja kuolema lähellä.

– Kun luin myöhemmin Omakannasta, mitä teholla oli konkreettisesti tapahtunut, niin kyllä siinä itku tuli, Harri sanoo.

Harrin ollessa teho-osastolla hänen vaimonsa Heidi sairasti koronaa kotona. Heidillä tauti ei ollut pitkittynyttä flunssaa kummoisempi. Harrin kuntoon vaikutti kaksi riskitekijää: kymmenen vuotta sitten sairastettu aivoverenvuoto sekä vuosia sitten lopetetusta tupakoinnista heikentyneet keuhkot.

Huoli miehestä kuristi Heidin kurkkua. Hän kiittelee hyvää yhteyttä Tyksin teho-osastolle. Hän puhui pari kertaa päivässä joko lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa puhelimessa ja oli koko ajan selvillä, miten Harri voi ja miten häntä hoidettiin.

– Kaikki asiat puhuttiin, niin kuin ne olivat ja koko ajan sai sen informaation, minkä halusi, Heidi sanoo.

Ensimmäisen viikon Harri oli kriittisessä tilassa. Häntä yritettiin hoitaa eri antibiooteilla tuloksetta. Käänne parempaan tapahtui, kun hänet käännettiin pariksi päiväksi mahalleen ja keuhkoja hoidettiin kortisonilla.

– Sitten ei voitu kuin odottaa. Se oli piinallista, Heidi kertaa.

Harrin seuraava muistikuva on siitä, kun häntä siirrettiin teho-osastolta keuhko-osastolle Tyksissä. Hän tajusi heti olevansa Tyksissä, ympäristö oli tuttu laitoshuoltaja-ajoilta.

Keuhko-osastolla Harri lähinnä nukkui, kipuja ei ollut. Puolentoista päivän päästä hän ei enää tarvinnut lisähappea, ja hänet siirrettiin kaupunginsairaalan kuntoutusosastolle huhtikuun loppupuolella.

Kaupunginsairaalassa pariskunta tapasi toisensa ensimmäisen kerran kuukauteen. Harrin iho oli harmaa, puhe katkonaista ja epäjohdonmukaista, hengitys vielä vähän pinnallista ja lihakset surkastuneet, mutta huumori oli tallella.

– Itkuhan siinä silti ensimmäisenä tuli molemmilla, kun nähtiin, Harri sanoo.

Harri puhekyky palasi asteittain, ja muutamassa päivässä hän alkoi olla oma itsensä. Fysioterapeutin avustuksella hän alkoi opetella käyttämään jalkojaan ja käsiään uudelleen. Hän treenasi myös omalla ajalla ja nousi puolessatoista viikossa seisomaan.

– Fysioterapeutti ei olisi ikinä uskonut, että nyt jo voidaan puhua kotiin lähtemisestä, Harri sanoo kolme viikkoa kuntoutuksen alkamisesta.

Lähes parin kuukauden sairaalajakson aikana Harri on kohdannut monta sote-alan työntekijää. Tyksissä hoito oli hänestä priimaa, mutta kaupunginsairaalalla on parantamisen varaa esimerkiksi potilaiden tarpeisiin vastaamisessa. Eniten risoo se, että kotiutumisesta on annettu useasti turhia toiveita.

Nyt Harrin edessä on  sairausloma ja syksy kuntoutuen. Hänellä on kova motivaatio toipua. Heidi on ottanut virkavapaata lähihoitajan työstään ja jää Harrin omaishoitajaksi, kunnes hän pärjää yksin.

– Kyllähän se jumalattoman hyvältä tuntuu, että on vaimo, joka on valmis tekemään noin, Harri sanoo.

Teksti ja kuvat: Heidi Pelander