Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 24.11.2015 12.16

Sairaanhoitopiiri jatkaa taloutensa vakauttamista

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2016–2018 lupaa jäsenkunnille maltillista kasvua, joka pitää menot aiemmin hyväksytyn vakauttamisohjelman raamissa. Kuntayhtymän valtuuston 24.11.2015 hyväksymässä talousarviossa jäsenkuntien yhteenlasketut erikoissairaanhoidon menot kasvavat ensi vuonna 1,8 prosenttia vuoden 2015 talousarviosta.

Talousjohtaja Arja Pesosen mukaan sairaanhoitopiiri on pystynyt hidastamaan kustannustensa nousua, vaikka potilaita hoidetaan koko ajan enemmän.

– Taloudenpitomme perustuu tiukkaan kustannuskuriin ja suunnitelmallisten uudistusten tuomiin taloushyötyihin, Pesonen sanoo.

Isoista rakennushankkeista huolimatta sairaanhoitopiirin velkataakkakin alkaa pienetä.

– Kuntayhtymän velkapääoma vähenee nykyisestä noin 232 miljoonasta eurosta 175 miljoonaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Pystymme myös kattamaan aiempina vuosina kertyneet alijäämät vuoden 2020 loppuun mennessä. Toiminnan ja organisaation muutokset edistävät sekä talouden tervehdyttämistä että palveluiden parantamista, Pesonen toteaa.

Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtosen mukaan sairaanhoitopiiri jatkaa talouden vakauttamista muuttamalla rakenteitaan.

– Sairaanhoitopiiri valmistelee uutta strategiaa, jossa muutosten pääpaino on tehokkuuden edelleen kehittämisessä, yliopistosairaalan edellytysten turvaamisessa ja hallitusohjelman mukaisissa sote-muutoksen tavoitteissa, Lehtonen toteaa.

Toiminnan uudelleenorganisointi tarkoittaa muun muassa Tyks Salon, Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloiden toiminnan kehittämistä kuntouttaviksi lähisairaaloiksi.

Vuoden 2016 talousarviossa sairaanhoitopiirin toimintatuotot ovat 723 miljoonaa ja toimintakulut 674,7 miljoonaa euroa. Investointeihin varataan 27,2 miljoonaa euroa.  Vuosikate on 43,4 miljoona euroa ja talousarvion tavoitteena on nollatulos.

Kuntayhtymän valtuusto hyväksyi 24.11.2015 yksimielisesti sairaanhoitopiirin talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2016–2018 hallituksen esityksen mukaisesti.

Valtuutetut Alpo Penttinen ja Jarmo Sillanpää jättivät talousarvion hyväksymisen yhteydessä yhteispäivystyksen toimintaa koskevan toivomusponnen.

Paraisten ja Kemiönsaaren viisi valtuutettua jättivät Turunmaan sairaalaa ja ruotsinkielen asemaa koskevan aloitteen.

Muut valtuuston kokouksessa 3.11.2015 esillä olleet asiat valtuusto päätti tai merkitsi tiedokseen esittelyiden mukaisesti.

Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa vsshp.ktweb.fi.