Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.2.2020 15.46

Professori Toivo T. Salmi sai elämäntyöpalkinnon

Avainsanat:

Tyksissä lasten syövän hoidon parissa elämäntyönsä tehnyt professori Toivo T. Salmi saa Rogatchi-säätiön palkinnon. Salmi saa palkinnon erinomaisesta panoksestaan lasten hengenpelastajana.

– Palkinnonsaaja on maailmankuulu lastenonkologi. Hän johti Tyksin lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien hoidon yksikköä monta vuosikymmentä. Yksikkö on nykyisin jäsenenä ERN Paed Can verkostossa samoin kuin mukana Läntisen Syöpäkeskuksen toiminnassa. Läntinen Syöpäkeskus on yksi Euroopan parhaista syöpäklinikoista. Tähän saavutukseen pääsemisessä on tarvittu Salmen kaltaisia huippuasiantuntijoita. Suomesta vain kaksi klinikkaa on tällä listalla, Rogatchi-säätiö mainitsee perustelussaan.

Toivo T. Salmi ja Inna Rogatchi.

Kuvassa Toivo T. Salmi ja Rogatchi-säätiön puheenjohtaja Inna Rogatchi.

Toivo T. Salmi valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1969, väitteli 1974 ja valmistui lastentautien erikoislääkäriksi 1977. Lastenhematologian erikoislääkäriksi hän valmistui 1982 ja lastentautien dosentiksi hänet nimitettiin 1980. Hän on toiminut lastenklinikan eri viroissa 1970-luvun lopulta lähtien, apulaisopettajana, erikoislääkärinä sekä osastonylilääkärinä lasten hematologian ja onkologian yksikössä. Hän jäi eläkkeelle 2008.

Salmen kliininen ura on keskittynyt erityisesti lastenhematologian ja onkologian kehittämiseen. Hän oli luomassa jo 1970-luvun lopulla tämän alan hoitokokonaisuutta Turun alueella ja myös valtakunnallisesti.

– Professori Toivo T. Salmen elämäntyö näkyy Tyksin lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien hoidon alueella erityisesti siinä, että hän on yksikön ensimmäinen erikoislääkäri ja toiminnan alkuunpanija, sanoo yksikön nykyinen johtaja, osastonylilääkäri Päivi Lähteenmäki. Hänen aloittamansa tutkimustyö eli kasvuiässä saatujen syöpähoitojen myöhäisvaikutukset, on johtanut siihen, että yksikkömme on nykyisin huippuosaamisyksikkö myöhäisseurannan alalla. Lisäksi hänen työnsä Aamu Lastensyöpäsäätiön kehittäjänä edesauttaa sitä, että pystymme olemaan mukana lasten ja nuorten syöpien kansainvälisissä hoitotutkimuksissa.

Salmi työskenteli Clevelandissa 1980–1981 perehtyen kantasolusiirtoihin. Välittömästi hänen palattuaan Suomeen Tyksissä tehtiinkin ensimmäinen allogeeninen kantasolujen siirto.

Salmi oli myös mukana perustamassa Aamu-säätiötä vuonna 2012.

Rogatchi-säätiö jakaa vuosittain "Humanitarian of the Year Award" nimisen palkinnon suomalaiselle tai kansainvälisesti vaikuttavalle henkilölle, jonka toiminnalla on ollut laaja ja kauaskantoinen inhimillinen merkitys yhteiskunnassa. Aiempia palkinnon saajia ovat muiden muassa olleet professori Rainer Mahlamäki, pianisti Evgeny Kissin, kuvanveistäjä Varda Yoram ja professori Domenica Taruscio.

Säätiö lahjoittaa taidekokoelman uuteen Tyks Majakkasairaalaan, Lasten ja nuorten klinikalle, Julia Rogatchin muistoksi.

Palkintojuhlassa esiintyi XIII Kuopion viulukilpailun voittaja Adrian Ibanez-Resjan.

Palkinto sekä säätiön Tyksin Lasten ja nuorten klinikalle tekemä taidelahjoitus jaettiin keskiviikkona 19. helmikuuta järjestettävässä juhlatilaisuudessa.

 

Teksti ja kuva: Nadine Karell

Tiedot Salmen työhistoriasta: Turunmaan Duodecim-seura.