Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 15.3.2022 15.48

Omikron 2-variantti on nyt valtavirus Varsinais-Suomessa

Avainsanat:

Ilmaantuvuus nousee Varsinais-Suomessa ja pian ollaan ennätyslukemissa. Varsinkin 60-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa ikäryhmissä koronatartunnat ovat selvästi lisääntyneet.

Tällä hetkellä ilmaantuvuus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lukujen mukaan 1420 tapausta edeltävien kahden viikon aikana 100 000 henkilöä kohden, mutta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin oman tilaston mukaan noin 1680.

Näytteitä otetaan paljon, Turun yliopistollisen keskussairaalan laboratorio tutkii yli 5000 näytettä viikossa ja positiivisuusprosentti on nyt kaikkein aikojen korkein, 59 prosenttia.

– Tämä on poikkeuksellista, enkä ole nähnyt samankaltaista prosenttilukua ikinä esimerkiksi influenssaepidemioissa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.

Omikron 2-variantti on saavuttanut valtaviruksen aseman ja sitä todetaan nyt yli puolessa positiivisista näytteistä. Joidenkin tutkimusten mukaan se saattaa olla 30 prosenttia tartuttavampi kuin omikron 1-variantti. Jos on sairastanut omikron 1:n, niin voi myös sairastua kakkosvarianttiin, mutta se ei ole toistaiseksi näyttänyt olevan mitenkään yleistä.

– Havaitsemiemme tapausten mukaan näitä löytyy joitakin promilleja kaikista positiivisista tapauksista, Marttila sanoo. Omikron 2-variantin yleistyminen pidentänee nyt meneillään olevaa epidemia-aaltoa, mutta kevään myötä arvioin tilanteen rauhoittuvan, ellei uusia variantteja ilmene, hän uskoo.

Ikäihmisten tartunnat lisääntyneet

Tartunnat ovat vähentyneet nuorimmissa, alle 20-vuotiaiden ikäryhmissä, mutta toisaalta kasvaneet vanhemmissa ikäryhmissä, 60-100-vuotiaissa.

– Tämä voi johtaa sairaalahoidon tarpeen kasvuun ja sen takia on nyt tärkeätä noudattaa varovaisuutta, Marttila sanoo.

– Perusasiat tulee pitää mielessä: pestä kädet, käyttää maskia, pitää etäisyyttä muihin ihmisiin ja yskiä hihaan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Tyksin koronavirukseen liittyvä kuormitus on jo tällä hetkellä korkea, eivätkä tilannetta helpota hoitohenkilökunnan omat koronasta johtuvat poissaolot ja mahdollisesti alkavat työtaistelut. Tänä aamuna Tyksissä oli 47 koronapositiivista potilasta, joista viisi tarvitsee tehohoitoa.

Viime aikoina noin 60 prosenttia koronapositiivisista potilaista on sairaalassa koronavirusinfektion takia ja 40 prosentilla on toinen syy sairaalahoitoon koronan ollessa lisälöydös. 

Toistaiseksi ei kiristyksiä suosituksiin

– Koronatilanne ei ole ohi, vaan voi edelleen valitettavasti vaikeutua. Nyt ei ole aika keventää rajoituksia, mutta toivottavasti tilanne ei vaikeudu niin paljoa, että uusiin rajoituksiin jouduttaisiin, Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti kuitenkin keventää maskisuositusta 5. ja 6. luokkalaisille, koska näissä ikäluokissa kuten lapsilla ja nuorilla yleensäkin, tartunnat ovat vähentyneet. Maskisuositus loppuu heillä tästä päivästä 15.3.2022 alkaen. Sitä vanhemmille opiskelijoille suositellaan vielä maskia.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän seuraava kokous on 29.3. ellei tilanne kokousta jo aiemmin edellytä.