Hyppää pääsisältöön

Tekonivelkirurgia

Avainsanat:

Lonkan, polven tai olkapään tekonivelleikkaus tehdään yleensä kuluneen nivelen aiheuttaman kovan kivun takia, kun muut hoitomuodot eivät riitä.

leikkaussalihenkilökuntaa suoja-asuissa.

Tekonivelet ovat pysyväksi tarkoitettuja implantteja. Ne koostuvat metallista, keraamista ja muovista. Puhki kuluneen nivelen vaihtaminen tekoniveleen tuottaa yleensä merkittävän kivunlievityksen. Tekonivel ei aina vastaa tervettä niveltä, vaan se on mekaaninen varaosa, kivunhoidollinen kompromissi. Parhaimmillaan tekonivel voi tuntua niin hyvältä, että potilas unohtaa sen olemassaolon. Hoitomme perustuu aina viimeisimpään tieteelliseen tutkimukseen.

Tekonivel voi kulua, mennä rikki tai irrota luusta, jolloin nivelen uusintaleikkaus on aiheellinen. Meillä on laajaa osaamista tekonivelten vaativista uusintaleikkauksista.

Aina tekonivelleikkaus ei ole aiheellinen, vaan teemme myös lonkkanivelen tähystyksiä ja lonkkaniveltä säästävää kirurgiaa, kuten lonkkamaljan asennon korjausleikkauksia.

Milloin tekonivelleikkaukseen?

Nivelrikkokipua pyritään oireiden alkaessa hoitamaan aluksi konservatiivisesti, eli muilla keinoin kuin leikkauksen avulla. Tällaisia hoitomuotoja ovat muun muassa tulehduskipulääkkeet, kohtuullinen liikunta, nivelpistokset, tuet, ortoosit ja teippaukset, sekä ylipainoisilla potilailla painon pudotus. Kun nivelrikkokipu käy hankalaksi, ja siitä tulee pysyvä riesa potilaalle, voidaan joutua harkitsemaan tekonivelleikkausta. Röntgenkuvista arvioiden tekonivelkypsästä nivelestä ovat rustot kuluneet kantavilta nivelpinnoilta puhki.

Valmistautuminen tekonivelleikkaukseen alkaa heti kun leikkauspäätös on tehty. Onnistuneen tekonivelleikkauksen
kannalta suunnitelmallinen valmistautuminen on tärkeää, koska se lievittää leikkaukseen mahdollisesti liittyvää pelkoa, vähentää komplikaatioriskejä ja nopeuttaa toipumista. Pitkäaikaissairauksien hyvä hoitotasapaino on ensiarvoisen tärkeää tekonivelleikkaukseen tullessa.

Lue lisää tekonivelleikkauksista ja niiden mahdollisista komplikaatioista professorimme Keijo Mäkelän artikkelista (Tyksorto.fi).

Hoitoonpääsyajat Tyks Ortossa

Olemme tilastoineet eri hoitoprosessiemme hoitoonpääsyaikoja (Tyksorto.fi). Tilastot koskevat vain kiireetöntä hoitoa. Päivystyspotilaat hoidetaan aina välittömästi ja viiveettä.

Toimipisteet

Tyks Orto poliklinikka

Hoidamme tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia ja vammoja.

Ortopedian osastot, Tyks Orto kirurginen sairaala

Hoidamme tuki- ja liikuntaelinsairauspotilaita ennen ja jälkeen leikkauksen.

Kirurgian poliklinikka, Uusikaupunki

Tutkimme, suunnittelemme ja järjestämme hoitoa ja leikkauksia. Seuraamme hoidon edistymistä sekä teemme kirurgisia toimenpiteitä ja tähystyksiä.

Kirurgian poliklinikka, Loimaa

Hoidamme yleis-, vatsa-, suolisto-, verisuoni-, tuki- ja liikuntaelinkirurgisia potilaita.