Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

VSSHP:n lomautuksia koskevat ohjeet valmistuivat (julk.04.10.2013)

Avainsanat:

Julkaistu 04.10.2013

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstö lomautetaan lähtökohtaisesti tasan seitsemäksi päiväksi joulukuussa 2013.

Lomautusten ulkopuolelle rajataan henkilöt, jotka pitävät vähintään neljä palkatonta talkoovapaapäivää 1.10.–31.12.2013.

Lisäksi lomautusten ulkopuolella rajataan henkilöitä, henkilöryhmiä ja yksiköitä, jotka tulosalueet määrittelevät omissa lomautussuunnitelmissa. Rajauksissa noudatetaan seuraavia periaatteita:

  • Lomautuksilla ei saa vaarantaa terveydenhuoltolain 50 §:ssä määritellyn kiireellisen hoidon toteuttamista.
  • Lomautukset eivät saa aiheuttaa terveydenhuoltolain 52 ja 53 §:ssä määriteltyjen hoitotakuuaikojen ylittymistä.
  • Potilaalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Sairaanhoito on toteutettava potilaan lääketieteellisen tai hammaslääketieteellisen tarpeen ja käytettävissä olevien yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti mikä tarkoittaa, että hoito on toteutettava lomautuksista huolimatta noudattaen STM:n yhtenäisiä kiireettömän hoidon perusteita sekä käypä hoito –suosituksia.
  • Sitovat VSSHP:n tekemät sopimukset palvelujen tuottamisesta on pyrittävä täyttämään sopimusten ehtojen mukaisesti.
  • Lomautukset eivät saa aiheuttaa toisille yksiköille saavutettuja säästöjä suurempia kustannuksia tai tulojen menetyksiä.

Sopimusmääräysten perusteella lomautuksen ulkopuolelle rajataan seuraavat henkilöstöryhmät ja toiminnot:

  • sopimusten mukaan valitut työnantajalle ilmoitetut luottamusmiehet ja varsinaiset työsuojeluvaltuutetut
  • oppisopimussuhteiset, jotka ovat määräaikaisessa työsuhteessa
  • määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät, jotka eivät toimi vakinaisen työntekijän sijaisena
  • määräaikaiset viranhaltijat, joiden virkasuhde ei kestä yli 6 kuukautta (lomautus voidaan kohdentaa vain 6 kk:n yli menevälle ajalle)
  • palkkatuella työllistetyt
  • osa-aikalisällä olevat sekä osa-aikalisäsijaiset.

Työnantajalla on velvollisuus tarjota lomautettaville työtä tai tehtävää, joka on tiedossa lomautusilmoituksen antamishetkellä tai jota ilmaantuu lomautusilmoituksen antamisen jälkeen ennen lomautuksen alkamista tai lomautuksen aikana.

Vakituisia palvelussuhteita voi täyttää lomautusten aikana hallitukselta täyttöluvan saaneiden vakanssien osalta pakottavissa tilanteissa ja vahvoin perustein.

Sairaanhoitopiirin lomautukset eivät vähennä työntekijöiden vuosilomapäiviä tai lomarahoja. Työntekijät voivat käyttää työterveyshuollon palveluja myös lomautuksen aikana.

Lomautuksista laaja ohjeisto

Lomautuksia koskeva ohjeistus koostuu varsinaisesta 29-sivuisesta ohjeesta "Lomautukset VSSHP:ssä vuonna 2013" ja sen kahdeksasta liitteestä.

Ohjeisto valmistui 4.10. Se käsiteltiin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti VSSHP:n yhteistyötoimikunnassa 3.10.2013.

Lomautukset VSSHP:ssä vuonna 2013 –ohjedokumentti jakaantuu seuraaviin osiin:

  • prosessiaikataulu (1 sivu)
  • lomautuksen periaatteet (1 sivu)
  • ohjeita lomauttamiseen ((8 sivua)
  • ohjeita lomautusten ajalle (8 sivua)
  • vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin (6 sivua).

Lomautusohjeet ja liitteet tiedostoina:

Liite 1. Lomautussuunnitelmataulukko VSSHP

Liite 2. Viranhaltijapäätösmalli

Liite 3 Lomautusilmoitus

Liite 4 Yhteystietolomake

Liite 5. Kieltäytymisilmoitus muun työn vastaanottamisesta

Liite 6 Lomautuksen peruuttaminen

Liite 7 Lomautuksen siirtäminen

Liite 8 Lomautuksen keskeyttäminen

Lomautukset VSSHPssä vuonna 2013.pdf