Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 14.12.2021 15.48

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle haettavaksi määräaikainen valmistelujohtajan virka

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valmisteluun perustetaan valmistelujohtajan määräaikainen virka ajalle 1.1.–30.6.2022. Valmistelujohtajan vastuulla on väliaikaisen valmistelutoimielimen hankkeiden operatiivinen johtaminen.

Hyvinvointialueen valmistelun edetessä ja oman toimen ohella valmistelujohtajana toimineen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen nykyisen puheenjohtajan Matti Bergendahlin siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen helmikuun 2022 alussa on nähty tarpeelliseksi perustaa erillinen valmistelujohtajan virka väliaikaisen valmistelutoimielimen hankevalmistelun operatiiviseen johtamiseen sekä hankejohtajien tueksi. Käytännössä nyt valittavan johtajan tehtävänä on johtaa väliaikaista valmistelua ja esitellä asiat väliaikaiselle valmistelutoimielimelle eli vatelle. Hän vastaa siitä, että vaten päätettäväksi tuodaan työjärjestyksen sekä lainsäädännön edellyttämät asiat.  

Valmistelujohtaja toimii myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tilapäisenä johtajana siihen saakka, kun hyvinvointialueen johtaja nimitetään ensimmäisessä aluevaltuustossa ja virkaan nimitettävä johtaja aloittaa tehtävässään. Hyvinvointialueen valtuusto valitaan aluevaaleilla, jotka pidetään 23. tammikuuta 2022.

Määräaikaisen valmistelujohtajan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus muutosjohtamisesta. Valmistelujohtajan viran hakuaika on 14.12.–20.12.2021 klo 14.00.

Aloitusajankohta on joustava ja tehtävä mahdollisuuksien mukaan kokoaikainen työ. Virka päätettiin perustaa, sillä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana sekä valmisteluorganisaation johtajana toiminut sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahl on siirtymässä toisiin tehtäviin.

Tarkoituksena on, että määräaikaiseen virkaan valittava henkilö ja nykyinen valmisteluorganisaation johtaja ehtivät työskennellä samanaikaisesti tammikuussa 2022 ja valittava valmistelujohtaja ottaa vastuun 1.2.2022 alkaen.

Taustaksi: Väliaikainen valmistelutoimielin vate vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen valmistelusta, kunnes hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa maaliskuun alussa 2022.