Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 1.6.2017 13.16

Tyksin Kantasairaalaan lisää pysäköintipaikkoja asiakkaille

Avainsanat:

Asiakkaiden pysäköintiin Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) Kantasairaalan alueella tulee parannusta. U-sairaalan ja Hämeentien välissä vain henkilökunnan käytössä ollutta pysäköintialuetta laajennetaan ja muutetaan asiakaspysäköintialueeksi, joka on maksullinen päiväsaikaan ja maksuton iltaisin ja öisin. Näin Tyksissä asioiville tulee 40–50 autopaikkaa lisää.

Pysäköintipaikan löytämisen vaikeus on valitettavan tuttua useille Tyksin Kantasairaalassa asioiville. Tilanne vaikeutuu entisestään uuden sairaalan ja pysäköintitalon rakennustyömaiden edetessä.

– Sairaalan mäeltä poistuu kaikkiaan 168 pysäköintipaikkaa. Asiakkaiden pysäköinti halutaan kuitenkin turvata ja jopa lisätä asiakaspaikkoja. Tähän asti henkilökunnan käytössä ollut U-sairaalan ja Hämeenkadun välinen pysäköintialue laajennetaan ja muutetaan päiväpaikoiksi asiakkaille, Kantasairaalan isännöitsijä Tapani Kosonen kertoo.

– Alueelle valmistuu 40–50 maksullista pysäköintipaikkaa, jotka ovat maksullisia arkisin kello 8–18. Tällä pyritään helpottamaan U-sairaalassa, esimerkiksi Naistenklinikalla tai Lasten ja nuorten klinikalla, asioivia. Pysäköinti tuolla alueella muuttuu maksulliseksi 1.7.2017, Kosonen kertoo.

Sairaanhoitopiiri hakee Turun kaupungilta toimenpidelupaa pysäköintipaikkojen lisäämiselle U-sairaalan ja Hämeenkadun väliselle pysäköintialueelle. Lopullinen pysäköintipaikkojen määrä vahvistuu, kun lupa on saatu.

Sairaanhoitopiiri esittää myös Kiinamyllynkadun kadunvarsipaikkojen muuttamista maksullisiksi. Muutos nykyisistä vapaan pysäköinnin paikoista edellyttää Turun kaupungin liikennesuunnitteluviraston päätöstä. A-sairaalan edustan 11 paikasta tulee maksullisia asiakaspaikkoja ensi keväänä, johon asti se on työmaa-alueena.

P-talon 1. kerrokseen vain Savitehtaankadulta

Kantasairaalaan tulevien asiakkaiden on heinäkuun alusta syytä ottaa huomioon, että Helsinginkadun yläpuolella sijaitsevan pysäköintitalon P1 kerrokseen voidaan rakennustöiden aikana ajaa vain Savitehtaankadun kautta. Kerroksiin P2–P4 pääsee ajamaan U-sairaalan puolelta, mutta niissä kerroksissa on paikkoja vain henkilökunnan autoille.

Pysäköintitilannetta tulee olennaisesti kohentamaan uuden pysäköintitalon valmistuminen T-sairaalan alueelle alkuvuodesta 2019.

Muutoksia pysäköintimaksuihin

Kantasairaalan pysäköinnin hinnoittelulla pyritään ohjaamaan paikkojen säilymistä asiakkaiden käytössä.

Asiakaspysäköinnin hinnoittelu yksi tai kaksi euroa tunnissa säilytetään ennallaan. Lisäksi uutena 1.9. otetaan käyttöön 24 tunnin pysäköinti, jonka hinnaksi tulee 10 euroa. Nykyisestä 6 euron hintaisesta 12 tunnin pysäköintimahdollisuudesta luovutaan. Sitä on käyttänyt myös henkilöstö, joka ei ole saanut autoaan henkilökunnan paikoille.

Henkilöstön pysäköintiä ohjataan muualle myös korottamalla henkilökunnan Kantasairaalan alueen kuukausimaksu 15 eurosta 22 euroon. Hinnankorotuksista mahdollisesti saatavat lisätulot eivät mene pysäköintiä operoivalle Q-Parkille, vaan ne tulevat sairaanhoitopiirin käyttöön.

Henkilökunnalle kampanja

Sairaanhoitopiirin henkilökunnan on usein mahdoton löytää pysäköintipaikkaa heille varatuilta alueilta. Parkkipaikat täyttyvät ennen aamukahdeksaa.

– Pysäköintitilanteen helpottamiseksi tehtiin kohdennettu kampanja tarjoamalla osittain tuettu työsuhdematkalippu pysäköintioikeudesta luopuville työntekijöille. Kokeilujakso kestää kesäkuun alusta vuoden loppuun, henkilöstöjohtaja Katariina Similä kertoo.

Tuetusta Fölin kuukausilipusta jää työntekijälle 15 euron omavastuu. Henkilökunnalle myös tarjotaan siirtymistä edulliseen, noin kilometrin päässä sijaitsevalle Teollisuuskadun pysäköintialueelle.

Sairaanhoitopiiri pyrkii lisäksi vuokraamaan A-sairaalan viereisen entisen helikopterikentän kaupungilta henkilökunnan väliaikaisiksi parkkipaikoiksi.

Föli-taulut sairaalan aulassa

Fölin aikataulunäyttö sairaalan aulassa.Sairaalan ohi ajavien bussien aikataulut näkyvät Kantasairaalan asiakkaille U- ja T-sairaalojen aulatiloihin hiljattain asennetuissa Föli-tauluissa.

Sairaanhoitopiiri on mukana liikenneviraston tukemassa hankkeessa, jonka tarkoituksena on edistää kestävää liikkumista Tyksin kantasairaalan alueella ja sen läheisyydessä. Sairaanhoitopiirin henkilöstön työmatkaliikkumista selvitetään toukokuussa Valonian toteuttamalla kyselyllä.

Teksti ja kuva: Suvi Vainio