Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 2.10.2014 16.45

Tyksin asiantuntijat suosittelevat huolehtimaan rokotussuojasta

Avainsanat:

Turun yliopistollisen keskussairaalan syksyllä pidettävä kuukausittainen yleisöluentosarja käynnistyi rokotusteemalla torstaina 4.9.2014. Risto Lahesmaa -saliin oli kokoontunut joukko tiedonhaluisia eri-ikäisiä ihmisiä, olihan käsiteltävänä sekä aikuisten, lasten että murrosikäisten rokotusasiaa.

Esa Rintala, Päivi Rautava, Katja Kero ja Terho Heikkinen

Tyksin rokotusaiheisen yleisöluennon asiantuntijoina toimivat Esa Rintala (vas.), Päivi Rautava, Katja Kero ja Terho Heikkinen. 

– Aikuisten tulisi pitää nykyistä parempaa huolta rokotussuojastaan. Ja rokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa muulloinkin kuin matkalle lähtiessään, painotti dosentti Esa Rintala.  

– Ainakin kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteen voimassa olo on hyvä tarkistaa, neuvoi Rintala, joka on Tyksin sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksilön ylilääkäri.

MPR-, polio- ja influenssarokotusten lisäksi puhuttiin myös vesirokko-, pneumokokki- ja puutiaisaivokuumerokotteiden hyödyistä.

Lasten influenssaa on ahkerasti tutkittu Tyksissä.  Suomalaiset rokotuttavat lapsiaan kiitettävästi rokotusohjelman mukaisesti neuvolakäynneillä ja rokotusten kattavuus on noin 97 prosenttia. Sikainfluenssakohun jälkimainingeissa influenssarokote jätetään kuitenkin usein ottamatta, vaikka kyse on aivan eri rokotteesta.

Lasten infektiotautien erikoislääkäri, dosentti Terho Heikkinen suositteli voimakkaasti varsinkin pienten eli alle 2-vuotiaiden lasten rokottamista influenssarokotteella.

– Pienet lapset sairastavat paljon ja influenssan, johon liittyy kova kuume, jälkitaudit ovat usein vaikeita, Heikkinen totesi.

LT, synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Katja Kero todisti, että myös murrosikäisten poikien tulisi saada HPV-rokote, jota nykyisellään tarjotaan 6–9-luokkalaisille tytöille. HPV-tulehdukset ovat yleisiä koko väestössä, mutta suurimmalla osalla ne paranevat. Noin joka viidennellä virus jää elimistöön ja voi myöhemmin aiheuttaa esimerkiksi kohdunkaulan ja pään ja kaulan alueen syöpiä.

– HPV-rokote on syöpä- eikä seksirokote, ja se kannattaisi ottaa myös pojille. Rokote tullaan todennäköisesti pian liittämään rokotusohjelmaan, mutta toistaiseksi se täytyy pojille kustantaa itse, Kero kertoi.

Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluentosarja jatkuu syyskauden 2014 joka kuukauden ensimmäisenä torstaina ja 2.10. on aiheena lasten allergiat ja infektiot. Tilaisuuksien puheenjohtaja toimii tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.

Tutustu syksyn ohjelmaan!

Teksti: Tuula Vainikainen
Kuva: Esa Halsinaho