Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 6.4.2022 13.16

TYKS-säätiö jakoi ennätysmäärän apurahoja vuodelle 2022 ja säätiön palkinnon

Avainsanat:

Apurahoja jaettiin yhteensä 126 800 euroa, lääketieteen apurahoja 30 tutkijalle (yhteensä 94 000 euroa), hoitotieteen ja perustutkimuksen apurahoja kahdeksalle tutkijalle (24 000 euroa) ja kolme matka-apurahaa ulkomailla tapahtuvaan jatko-opiskeluun tai kongressiin osallistumista varten (yhteensä 8 800 euroa).

– Olemme iloisia, että saimme tukea Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tehtävää erittäin korkealaatuista tutkimusta ennätyssuurella apurahasummalla. Jaoimme myös TYKS-säätiön palkinnon elämäntyöstä emeritusprofessori Olli Ruuskaselle, jonka tutkimustyö jatkuu edelleen, toteaa toiminnanjohtaja Minna Lukkarinen TYKS-säätiöstä.

TYKS-säätiön myöntämien väitöskirja-apurahojen suuruus oli 3 000-5 000 euroa. Lääketieteen apurahan saajat edustavat laajalti lääketieteen eri aloja (anestesiologia ja tehohoito, keuhkosairaudet ja allergologia, endokrinologia, kirurgia, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, kuvantaminen, lastentaudit, naistentaudit, nefrologia, neurokirurgia, neurologia, perinnöllisyyslääketiede, reumataudit, sisätaudit syöpätaudit, urologia ja yleislääketiede). Väitelleille lääkäreille myönnettiin kolme apurahaa: anestesiologiaan ja tehohoitoon, lastenhematologiaan sekä suu- ja leukakirurgiaan. Kaksi apurahan saajaa tekee kirurgian tutkimustaan Satasairaalassa Porissa.

Terveydenhuollon ja filosofian maistereille myönnettiin apurahoja hoitotieteen väitöskirjatyöhön sekä PET-tutkimukseen ja farmakogenetiikkaan. 

Lue palkinnonsaajan haastattelu tästä.

Vuoden 2023 apurahat ovat haettavissa lokakuussa 2022. 

Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tutkimussäätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee, edistää ja ylläpitää kliinisen lääketieteen sekä muun korkeakoulutasoisen terveystieteen tutkimusta Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Säätiö on perustettu vuonna 2001.

Kliinisen tutkimuksen tavoitteena on aina potilaan hoidon parantaminen. Se parantaa sairauksien ehkäisyä, kehittää sairauksien toteamista, tuottaa parempia ja tehokkaampia hoitomuotoja ja vähentää hoitokustannuksia.

TYKS-säätiö ylläpitää kliinistä tutkimusyksikköä ja tarjoaa tilat ja työvälineet yksikön tiloissa työskenteleville tutkijoille. Tällä hetkellä tilat ovat Tyksin läheisyydessä, osoitteessa Sirkkalankatu 4. Yksikössä on työpisteet 18 tutkijalle.


https://tykssaatio.fi


Teksti: Tuula Vainikainen