Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 23.10.2017 13.16

Tunteet, mieli ja terveys yleisöluennon aiheena 26.10.

Avainsanat:

Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluento 26.10.2017 T-sairaalassa:

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Tunteet ja mieliala vaikuttavat myös fyysisiin sairauksiin ja päinvastoin. Mielen taudit ovat normaaleja, hoidettavia sairauksia siinä kuin ruumiillisetkin sairaudet.

Tyks tutkii ja hoitaa –yleisöluento järjestetään yhteistyössä Turun lääketiedepäivien kanssa. Lääketiedepäivillä mielen ja mielialan merkitystä potilaiden hoidossa ja psykiatristen sairauksien hoitoa käsitellään useilla luennoilla ja pienryhmissä.

WHO:n tuoreen arvion mukaan depressio eli masennus on maailmanlaajuisesti suurimman tautitaakan aiheuttava sairaus.

– Masennuksen patofysiologia eli syntytapa on monimutkainen, mutta siihen liittyy suuri joukko biologisia muutoksia, jotka voivat pitkittyessään altistaa hyvin monille ruumiillisille sairauksille. Luennossa käydään läpi nykytieto depression ja ruumiillisten sairauksien välisistä vuorovaikutuksista, kertoo Tyksin aikuispsykiatrian tulosyksikön johtaja, ylilääkäri Hasse Karlsson. Hän on myös Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori sekä Brain and Mind -tutkimusyksikön johtaja.

Tunteiden ja mielen yhteyden viimeaikainen tutkimus on saanut paljon uutta käyttövoimaa kehittyneestä kuvantamistutkimuksesta. Aihetta avaa Aalto-yliopiston professori Lauri Nummenmaa, joka tutkimusryhmineen työskentelee Turussa valtakunnallisessa PET-keskuksessa.

Ahdistus ja psykoosit aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä. Niiden tutkimuksen ja hoidon nykytilaa valottavat professorit Jarmo Hietala ja Jyrki Korkeila. Hietala toimii ylilääkärinä

Ohjelma:

Torstai 26.10. klo 18.00–20.00
18.00–18.10 Tilaisuuden avaus, professori Jarmo Hietala ja Lääkäriliiton piiriylilääkäri, Turun lääketiedepäivien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Minna Kaarisalo

18.10–18.35 Nyt ahdistaa, professori Jyrki Korkeila

18.35–19.00 Masennus, sydän ja selkä: miten masennus vaikuttaa muihin sairauksiin, professori Hasse Karlsson

19.00–19.25 Tunteet ja mieli, professori Lauri Nummenmaa

19.25–19.50 Psykoosien tutkimus ja hoito – missä mennäänProfessori Jarmo Hietala

Kysymyksiä ja keskustelua

Yleisöluennot ovat tärkeä tapa lisätä alueen väestön tietämystä terveyteen liittyvistä asioista.

– Yliopistosairaalassa paitsi hoidetaan potilaita, myös tutkitaan sairauksien ehkäisyä, toteamista ja hoitojen kehittämistä. Yleisöluentosarjassamme kerromme näistä tutkimuksista ja nykypäivän hoidoista. Luentoja voi Turun lisäksi seurata videoyhteydellä myös Tyksin erityisvastuualueen keskussairaaloissa Porissa ja Vaasassa, kertoo tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.

Yleisöluennot ovat maksuttomia. Luennot pidetään T-sairaalan Risto Lahesmaa - ja Johan Haartman -saleissa. Sisään tullaan pääsisäänkäynnin kautta Hämeentien puolelta. Sairaalan edessä on parkkipaikkoja, mutta aivan sairaalan eteen Hämeentielle pääsee mm. useilla Kauppatorilta lähtevillä busseilla.

Syyskauden viimeinen Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluento järjestetään jo torstaina 2.11. ja sen aiheena on Suun terveys.

Lue lisää ja katso luentoja videolta:

Katso marraskuun luennon ohjelma. Samalta sivulta löydät aiempien luentojen videoita.

Tervetuloa!

Yleisöluentosarjaa koordinoi tiedetiedottaja Tuula Vainikainen, sposti: tuula.vainikainen(at)saunalahti.fi, puh. 045 6719558.