Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 24.5.2016 13.16

Palvelualuejohtaja Leena Setälää esitetään uudeksi sairaanhoitopiirin johtajaksi

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus esittää 14.6.2016 kokoontuvalle valtuustolle, että uudeksi sairaanhoitopiirin johtajaksi valitaan Kuopion yliopistollisen sairaalan kliinisten hoitopalvelujen palvelualuejohtajana toimiva, Laitilasta kotoisin oleva LT Leena Setälä, 54 v.

Setälä on antanut suostumuksensa valintaa varten ja hän oli hallituksen kokouksessa 24.5.2016 haastateltavana.  Hallitus esittää Setälän kokonaispalkaksi 12 700 euroa kuukaudessa.

Hallituksen puheenjohtaja Piia Elo toteaa, että valintatyöryhmä oli yksimielinen esityksessään. 

– Leena Setälä osoitti haastatteluissa ja soveltuvuusarvioinnissa olevansa sopiva johtaja viemään sairaanhoitopiiri kohti uutta sotea ja toisaalta luotsaamaan piiriä menestyksekkäästi siihen asti, toteaa Elo.

Leena Setälä on antanut itsestään mm. seuraavia tietoja:

Työkokemus

  • Palvelualuejohtaja, KYS Kliinisten hoitopalvelujen palvelualue vuodesta 2014 alkaen, noin 2 000 alaista
  • KYS, kirurgian päivystyksestä vastaava ylilääkäri 2005–2014
  • Palveluyksikköjohtaja, vastaava ylilääkäri, KYS Kirurgian palveluyksikkö 2011–2014
  • Tulosyksikönjohtaja, KYSin kirurgian tulosyksikkö 2005–2010
  • Vs. osastonylilääkäri 2004–2010, apulaisylilääkäri 2011–2014
  • Alayksikön esimies, KYSin plastiikkakirurgian yksikkö 2004–2005
  • Yksityislääkäri 1997–2006
  • Konsultoiva plastiikkakirurgi, Pohjois-Karjalan keskussairaala 1997–2003.

Tutkinnot

  • EMBA sosiaali- ja terveydenhuolto 16.9.2015
  • LT, Kuopion yliopisto, 28.12.1999
  • Plastiikkakirurgian erikoislääkäri, Helsingin yliopisto 12.11.1996
  • Yleiskirurgian erikoislääkäri, Kuopion yliopisto 26.6.1992
  • LL, Turun yliopisto, 26.5.1986.

Sairaanhoitopiirin johtajan virka tuli haettavaksi, kun sitä aiemmin hoitanut Olli-Pekka Lehtonen siirtyi Ahvenanmaan maakuntalääkäriksi 1.5.2016 alkaen. Virkaa haki 10 henkilöä ja lisäksi kolme henkilöä antoi suostumuksensa.