Murupolku
- Etusivu
- Potilaille ja läheisille
- Potilaan opas
- Kokemusasiantuntijat
-
Hyvän asiakaspalvelun periaatteet
Hyvän asiakaspalvelun periaatteet
Onnistunut hoito syntyy oikealla asenteella ja yhteistyöllä.
Asiakas
- Välitän terveydestäni, haluan sitoutua ja osallistua omaan hoitooni.
- Annan henkilökunnalle oikeaa ja ajanmukaista tietoa terveydentilastani.
- Noudatan sairaalan sääntöjä ja huomioin odotustilanteessa henkilökunnan ja muut potilaat.
- Mikäli olen laatinut hoitotestamentin, edellytän, että sitä noudatetaan.
- Voin antaa saamastani hoidosta ja palvelusta palautetta henkilökohtaisesti tai internetsivuillamme.
Ympäristö
- Pyrimme luomaan kaikille asianmukaiset ja siistit tilat, joissa opasteet ja reititys ovat selkeät sekä esteettömyys on itsestäänselvyys.
- Haluamme tarjota virikkeitä, toipumista edistävät tilat ja turvallisen ilmapiirin kaikille.
Henkilökunta
- Tervehdimme ystävällisesti ja kohtelemme kaikkia kunnioittavasti.
- Haluamme tarjota parhaan mahdollisen palvelun huomioiden asiakkaan äidinkielen.
- Huolehdimme siitä, että asiakkailla on mahdollisuus kysyä ja keskustella omasta hoidostaan.
- Meillä asiakas on oman asiansa omistaja hoitopäätöksiä tehtäessä.
- Meille on tärkeää omaisten ja läheisten huomioiminen.
- Kannustamme toisiamme sekä huomioimme saamamme palautteet.