Murupolku Etusivu Hoidot ja tutkimukset Pään ja kaulan alueen syöpä Pään ja kaulan alueen syöpä Avainsanat: syöpä pää kaula ... Show all keywords Suu suusairaudet Sädehoito Solunsalpaaja syöpäsairaudet Pään ja kaulan alueen syöpä tarkoittaa pään ja kaulan alueen pahanlaatuista kasvainta lukuun ottamatta silmien, aivojen ja kilpirauhasen syöpää. Runsas alkoholin käyttö ja tupakointi ovat suurimmat riskitekijät. Pienellä osalla potilaista syöpä syntyy pitkäkestoisen suun limakalvosairauden pohjalta, ilman alkoholin tai tupakan vaikutusta.Suun ja nielun syöpien hoito on vaativaa. Syöpä ja sen hoito tapahtuvat alueella, joka koskee ihmisen perustoimintoja: puhuminen, nieleminen ja hengittäminen. Syövän ja sen hoidon vuoksi syntyvä puutos suun tai nielun alueella voi aiheuttaa vaikean toiminnallisen ongelman.Hoitovaihtoehtoina ovat leikkaus ja/tai sädehoito tarvittaessa yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. Hoitomuodosta päätetään yleensä yhteiskokouksessa, johon osallistuu usean eri erikoisalan lääkäreitä ja hoitajia.Mikäli potilaalta joudutaan syövän vuoksi poistamaan jokin olennainen suun tai nielun rakenne, pyritään tämä korjaamaan plastiikkakirurgisin keinoin. Hoidon pyrkimyksenä on aina se, että potilaan suun ja nielun toiminnot ja ulkonäkö palautuisivat mahdollisimman hyväksi.Kuntoutusvaiheeseen osallistuu runsaasti eri ammattilaisia:korvalääkärisairaanhoitajatfysioterapeuttipuheterapeuttiravitsemusterapeuttisosiaalihoitaja.Suusyöpäpotilaan toipuminen on pitkäkestoista, mutta kuntoutuksen tavoitteena on se, että potilaan suorituskyky ja elämänlaatu palautuvat. Pään ja kaulan alueen syövän hoitopolku Pään ja kaulan alueen syöpä Pään ja kaulan alueen syöpiin kuuluvat huulen, suuontelon, nielun, nenän ja sen sivuonteloiden, kurkunpään ja sylkirauhasten syövät. Suomessa todettavia uusia pään ja kaulan alueen syöpätapauksia on noin 800 vuodessa.Riskitekijöinä näihin syöpiin ovat runsas tupakointi, alkoholin käyttö sekä ihmisen papilloomavirus-infektio. Kaikilla potilailla ei kuitenkaan ole tunnistettavia riskitekijöitä.Pään ja kaulan alueen syövän oireina on usein kohouma tai haavauma. Limakalvojen vaaleat läikät eli leukoplakiat ja punertavat alueet eli erytroplakiat ovat usein syövän esiasteita. Yli kolme viikkoa kestänyt haavauma suuontelossa tai nenän limakalvossa on epäilyttävä syövän suhteen. Nenän tukkoisuus tai verensekainen vuoto nenästä voi olla merkki nenän tai nenän sivuonteloiden syövästä ja yli kolme viikkoa kestänyt äänen käheys alkavasta kurkunpään syövästä. Usein ensioireena voi olla kyhmy kaulalla. Kasvaimet voivat aiheuttaa kipua sekä nielemis- tai hengittämisvaikeutta.Varhainen diagnoosi pään ja kaulan alueen syövissä parantaa ratkaisevasti potilaan ennustetta. Kun pään ja kaulan alueen syöpä on diagnosoitu tai on vahva epäily syövästä, potilas ohjataan korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle. Potilaalle tehdään tarvittavat tutkimukset syöpädiagnoosin varmistamiseksi ja syövän levinneisyyden selvittämiseksi.Pään ja kaulan alueen syöpien tärkeimmät hoitomuodot ovat kirurgia ja sädehoito. Potilaan kunnon salliessa voidaan sädehoitoon yhdistää solunsalpaajahoito.Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaan seuranta toteutetaan erikoislääkärin vastaanotolla ensimmäisen vuoden aikana 3 kuukauden välein sekä toisen ja kolmannen vuoden aikana 4 kuukauden välein. Kaikkiaan seuranta kestää yleensä kolme vuotta. Lisätietoa:Suusyöpä (käypähoito.fi). Lääkärin antama lähete Hakeudu sairastuessasi omaan terveyskeskukseen, työterveysasemallesi tai yksityislääkärille. Jos lääkäri tai hammaslääkäri toteaa epäilyn syövästä tai syöpätaudin, hän kirjoittaa sinulle kiireellisen lähetteen sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon. Sairaalaan tullut lähete käsitellään viivytyksettä.Äkillisissä sairaustapauksissa voit tulla yhteispäivystykseen myös ilman lähetettäJos olet sairastunut pään tai kaulan alueen syöpään, tai syövästä on vahva epäily, saat kutsun Tyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien vastaanotolle, osastolle tai suusairauksien vastaanotolle. Sinulle tehdään tarvittavat tutkimukset syöpädiagnoosin varmistamiseksi. Hoitokontakti ja miten selviytyä syövän kanssa? Jos olet sairastunut pään tai kaulan alueen syöpään, tai syövästä on vahva epäily, saat kutsun Tyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien vastaanotolle tai suu- ja leukasairauksien vastaanotolle. Sinulle tehdään tarvittavat tutkimukset syöpädiagnoosin varmistamiseksi.Jos sinulle tehdään nukutuksessa tähystys eli panendoskopia, saat kutsun saapua Tyksin korva- ja suusairauksien osastolle. Tähystyksessä tutkitaan syöpätaudin levinneisyyttä nielun, kurkunpään, ruokatorven ja keuhkoputkien alueella.Jos sinulle on jo suunniteltu pään ja kaulan alueen syövän hoidoksi leikkausta, saat silloinkin kutsun saapua Tyksin korva- ja suusairauksien osastolle.Joissakin tapauksissa syövän leikkaus voidaan tehdä päiväkirurgisesti. Siinä tapauksessa saat kutsun saapua Tyksin Majakkasairaalan leikkausosastolle, jossa päiväkirurgisia toimenpiteitä suoritetaan.Hyvä asiakaspalveluTyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä suusairauksien klinikalla pyrimme noudattamaan hyvän asiakaspalvelun periaatteita yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Hoidonsuunnittelu ja lisätutkimukset HoidonsuunnittelukokousPään ja kaulan alueen syöpää sairastavan potilaan hoito suunnitellaan erityisessä hoidonsuunnittelukokouksessa. Siihen osallistuvat kasvaimia leikkaava lääkäri, sädehoidon syöpälääkäri, patologi, röntgenlääkäri, erikoishammaslääkäri, hammasproteetikko, ravitsemusterapeutti ja sairaanhoitajia. Kokouksen jälkeen lääkäri soittaa sinulle ja keskustelee kanssasi yksilöllisestä hoitosuunnitelmastasi.Jos sinulle suunnitellaan syövän hoidoksi ensimmäisenä tai ainoana hoitona leikkausta, niin sinut kutsutaan poliklinikalle keskustelemaan lääkärin kanssa. Tapaat asiantuntijalääkärin erillisellä käynnillä korvapoliklinikalla tai tullessasi vuodeosastolle leikkaushoitoon. Myös omainen voi osallistua näihin käynteihin. Kutsun leikkaukseen saat yleensä yhden kuukauden sisällä.Jos syöpä päätetään hoitaa sädehoidolla, sinut kutsutaan suunnittelukäynnille sädehoitopoliklinikalle. Tällä käynnillä myös omainen voi olla mukana. Teille kerrotaan tulevasta sädehoidosta ja koska hoito tulee alkamaan.Suun ja leukojen alueelle kohdistuvan sädehoidon suunnitteluun kuuluu myös hampaiston tutkimus (pdf, hoito-ohjeet.fi), jonka tekee hammaslääkäri suu- ja leukasairauksien klinikalla.Tutkimuksia:Ortopantomografia (OPG) on hampaiston ja leuan röntgenkuvaus.Panendoskopia (pdf, hoito-ohjeet.fi) on nukutuksessa tehtävä tähystys, jossa selvitetään syöpätaudin levinneisyyttä nielun, kurkunpään, ruokatorven ja keuhkoputkien alueella. Tutkimusta varten saat kutsun saapua Tyksin korva- ja suusairauksien osastolle.Magneettitutkimus (MRI) saadaan tarkkoja kuvia elimistöstä ilman röntgensäteitä, esim. syövän paikallisesta laajuudesta ja levinneisyydestä.TT-tutkimus on tietokonetomografialaitteella tehtävä leike- eli viipalekuvaus röntgensäteilyn avulla.PET-tutkimus on leikekuvausmenetelmä, lievästi radioaktiivisen merkkiaineen avulla tehtävä syöpäkasvaimen aineenvaihduntatutkimus.Mahdolliset diagnoosin tekemiseen liittyvät lisätutkimukset päätetään potilaskohtaisesti. Leikkaus Pään ja kaulan alueen syöpäleikkaukseen tulevalleSaat kutsun saapua korva- ja suusairauksien osastolle päivää ennen leikkausta.Ennen syöpäleikkausta, joko erillisellä vastaanottokäynnillä tai tullessasi vuodeosastolle, tapaat leikkaavan lääkärin ja hoitohenkilökuntaa. Heidän kanssaan voit keskustella leikkaukseen valmistautumisesta, hoidosta leikkaus- ja vuodeosastolla sekä kuntoutumisesta leikkauksen jälkeen.Lisätietoa:Suun alueen leikkaus (pdf, hoito-ohjeet.fi)Pään ja kaulan alueen leikkaus (pdf, hoito-ohjeet.fi).Tupakoinnin lopettaminen (pdf, hoito-ohjeet.fi) ennen leikkausta on tärkeää. Tupakoimattomuus edistää haavan paranemista ja vähentää leikkauksen jälkeisiä ongelmia.Hyvä ravitsemustila (pdf, hoito-ohjeet.fi) ennen ja jälkeen leikkauksen edistää nopeaa toipumista.Tehostettu ravitsemus (pdf, hoito-ohjeet.fi) tarkoittaa ruokavaliota, jolla ehkäistään vajaaravitsemus.Hoitosuunnitelmastasi riippuen sinulle mahdollisesti laitetaan PEG-ruokintaletku (pdf, hoito-ohjeet.fi), jonka kautta voidaan laittaa ravintoliuosta, mikäli suun kautta syöminen on vaikeutunut.Kivun hoito (pdf, hoitoreitit) on tärkeä osa syövän hoitoa ennen ja jälkeen leikkauksen. Hoidon aikana kipuasi seurataan säännöllisesti kymmenasteikollisella kipumittarilla, jolloin voit itse arvioida ja ilmaista kipusi määrää. Nolla tarkoittaa kivuttomuutta ja kymmenen pahinta kuviteltavissa olevaa kipua. Kipua kysytään joko suullisesti (NRS, numerical rating scale) tai näyttämällä viivoittimen kaltaista kiilaa (VAS, visual analoque scale). Mittauksen toteutus kerrotaan ja näytetään sinulle ennen hoitojen alkua.Pään ja kaulan alueen syövän leikkaushoitoKirurgia on tärkeä pään ja kaulan alueen syöpien hoitomuoto. Yleensä pienikokoiset ja paikallisesti esiintyvät syövät voidaan hoitaa pelkästään leikkauksella. Osa kasvaimista voidaan leikata myös robottia apuna käyttäen. Suurikokoiset ja kaulan alueelle etäispesäkkeitä lähettäneet syövät hoidetaan tavallisesti leikkaamalla ja sädehoidolla tai sädehoidon ja solunsalpaajien yhdistelmähoidolla. Hoito suunnitellaan kuitenkin aina yksilöllisesti ja hoidonsuunnittelussa huomioidaan esimerkiksi kasvaimen koko ja levinneisyys sekä potilaan yleiskunto.Pienikokoisten syöpien leikkaukseksi riittää tavallisesti syövän poisto siten, että kasvaimen ympärille jää riittävästi tervettä normaalia kudosta. Leikkauksessa saatetaan käyttää erilaisia tähystyslaitteita tai esimerkiksi laseria. Pienikokoisen syövän poiston jälkeinen kudospuutosalue voidaan joko ommella suoraan kiinni tai leikkaushaava voidaan jättää avoimeksi, jolloin se paranee vähitellen itsestään.Leikkauksen jälkeiset suuret kudospuutosalueet voidaan korjata esimerkiksi erilaisia omasta kehosta otettuja kudossiirteitä käyttäen. Kudossiirre voi olla paikallinen, jolloin läheltä syövän poistokohtaa käännetään tervettä kudosta sisältävä kieleke leikkausalueelle. Mikäli kudospuutosalue on suuri, voidaan tervettä kudosta ja siihen liittyvät verisuonet sisältävä kieleke irrottaa kehosta kauempaa, esimerkiksi kyynärvarren, reiden ulkosyrjän tai säären alueelta. Tällainen kieleke voidaan kiinnittää kudospuutosalueelle ja kielekkeeseen liittyvät verisuonet voidaan ommella kiinni kudospuutosalueen lähellä oleviin verisuoniin, jolloin kielekkeen verenkierto palautuu.Tarvittaessa erityisesti laajemman leikkauksen yhteydessä potilaalle voidaan tehdä hengitystien turvaamiseksi hengitystieavanne iholta henkitorveen eli trakeostomia, mikä tarpeen mukaan on joko pysyvä tai yleisemmin tilapäinen. Riittävän ravitsemuksen turvaamiseksi voidaan potilaalle asentaa syöttöletku joko nenän kautta mahalaukkuun tai vatsanpeitteiden läpi mahalaukkuun (PEG-letku).Tavallisesti pään ja kaulan alueen syöpä lähettää ensiksi etäpesäkkeen kaulan alueelle. Tämän vuoksi kaulan alueen imusolmukkeiden eritasoiset poistoleikkaukset ovat tärkeä osa leikkaushoitoa. Pienten kasvainten hoidossa saattaa riittää, että poistetaan ns. vartijaimusolmuke eli se imusolmuke, johon kasvain todennäköisesti ensimmäisenä lähettää etäpesäkkeen. Mikäli kaulalla todetaan joko tunnustelemalla tai kuvantamistutkimuksissa yksi tai useampi etäpesäke, usein leikkaushoitoon kuuluu ns. kauladissektio, jolloin kaulalta poistetaan imusolmukkeita ja näitä ympäröivää pehmytkudosta riittävän laajalta alueelta. Pään ja kaulan syöpäleikkaukset saattavat vaikuttaa moniin keskeisiin elintoimintoihimme, kuten puheeseen tai nielemiseen. Varsin usein leikkaus vaikuttaa myös potilaan ulkonäköön. Pään ja kaulan alueen sädehoito ja kemosädehoito Sädehoito on keskeinen pään ja kaulan alueen syövän hoitomuoto. Sädehoitoa käytetään pään ja kaulan alueen syöpäkasvainten hoidossa joko ainoana hoitona tai leikkauksenjälkeisenä hoitona. Sädehoito voidaan yhdistää myös solunsalpaajahoitoon. Sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistelmää eli kemosädehoitoa käytetään etenkin, jos kasvain on kookas tai levinnyt kaulan imusolmukkeisiin.Sädehoidossa käytetään säteilyä, joka vaikuttaa erityisesti jakautumisvaiheessa oleviin soluihin ja siten tuhoaa hyvin syöpäsoluja. Jos sädehoito annetaan leikkauksen jälkeen, varmistetaan hoidolla leikkausalueella mahdollisesti vielä olevien pienten syöpäsolujen kuoleminen. Sädehoito suunnitellaan jokaiselle potilaalle yksilöllisesti.Suunnittelussa otetaan huomioon syöpäkasvaimen tyyppi ja levinneisyys, muut syövän hoidot kuten leikkaus, potilaan yleiskunto ja muut perussairaudet. Ennen sädehoitoa potilaalle varataan hammaslääkärin tutkimus suu- ja leukasairauksien klinikalla.Suunnittelukäynnillä lääkäri kertoo potilaalle sädehoidon tai kemosädehoidon toteutuksesta, hoidon kestosta, haittavaikutuksista ja niiden hoidosta. Kemosädehoidon aikana potilas käy viikottain sädehoitolääkärin vastaanotolla ja laboratoriokokeissa, sillä kemosädehoito voi aiheuttaa enemmän haittavaikutuksia kuin sädehoito yksinään, lisäksi solunsalpaaja voi herkistää tulehduksille.Jos sädehoitoa käytetään ainoana hoitona, sädehoito kestää seitsemän viikkoa. Jos sädehoito annetaan leikkauksen jälkeen, hoidon kesto on noin kuusi viikkoa. Silloin sädehoito alkaa 5–6 viikon kuluttua leikkauksesta. Jos paino on laskenut merkittävästi jo ennen sädehoidon aloitusta, saatetaan ravitsemuksen tehostamiseksi asettaa jo ennen sädehoidon aloitusta PEG-letku. Tupakoitsijoille suositellaan tupakoinnin lopettamista ja tupakastavieroitushoitajan vastaanottoa. Lääkärin vastaanoton jälkeen sairaanhoitaja antaa potilaalle suunnittelukuvausten ja sädehoidon aloituksen aikataulun, hoito-ohjeet sekä yhteystiedot.Sädehoidon suunnittelussa käytetään tietokonetomografiaa (TT) tai PET/TT-kuvausta ja magneettikuvausta. Potilaalle tehdään ns. tukisysteemi eli maski kasvojen ja hartioiden päälle. Maski tarvitaan hoitoasennon varmistamiseksi, ja suunnittelukuvaukset tehdään maskin kanssa. Sädehoito alkaa yleensä noin viikon kuluttua sädehoidon suunnittelukäynnistä. Hoito suunnitellaan ja toteutetaan lääkärien, fyysikoiden ja hoitajien yhteistyönä.Sädehoitoa annetaan kerran päivässä 6–7 viikon ajan. Yksi käynti kestää noin 15 minuuttia. Kemosädehoidossa käytetään solunsalpaajaa (pdf, hoito-ohjeet.fi) tehostamaan hoidon vaikutusta. Solunsalpaajahoito annetaan sädehoidon aikana yhtenä päivänä viikossa. Solunsalpaajahoito alkaa aamulla ja kestää noin 5 tuntia, ja saman päivän sädehoito annetaan solunsalpaajan jälkeen vasta iltapäivällä.Tupakoinnin lopettaminenTupakoinnin lopetus on tärkeä osa syövän hoitoa. Tupakointi voi heikentää sädehoidon tehoa ja pitkittää sädehoidon haittavaikutuksia. Tupakointi lisää myös uuden syövän riskiä. Lopettamiseen saat tarvittaessa apua lääkäriltä ja tupakastavieroitushoitajalta.Sädehoidon haittavaikutuksiaSädehoito vaikuttaa myös terveisiin soluihin, joten se voi aiheuttaa paikallisia haittavaikutuksia. Haittavaikutukset ovat yleensä ohimeneviä. Oireiden ilmaantuessa kerro asiasta aina hoitajalle. Haittavaikutusten hoitamiseen tarvittavista lääkkeistä saat reseptit lääkäriltä.Haittavaikutukset ovat yksilöllisiä, ja riippuvat siitä, kuinka suurelle alueelle suussa ja nielussa tai kurkunpäässä hoito ulottuu. Haittavaikutukset ilmaantuvat yleensä noin 2 viikon kuluessa hoidon aloittamisesta ja voivat jatkua vielä hoidon loppumisen jälkeenkin. Akuutit vaivat katoavat muutamissa viikoissa hoidon loputtua. Haittavaikutukset ovat harvoin vakavia.Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat:suun kuivuminenhaju- ja makuaistimuutoksetlimakalvojen rikkoontuminensuun ja nielun kipeytymisen aiheuttamat syömis- ja nielemisvaikeudetäänenkäheytyminenhiivasienen aiheuttama suun tulehdus ja muut tulehduksetpahoinvointi (varsinkin, jos saat solunsalpaajaa sädehoidon aikana)ruokahaluttomuus ja laihtumineniho-oireet hoitoalueellaväsymys jakipu.Suun kuivuminenSädehoito suun alueelle aiheuttaa suun kuivumista ja syljen muuttumista sitkeäksi. Suun hoitaminen ja puhdistaminen esim. keittosuolapurskuttelulla on tärkeää sädehoidon aikana. Se ehkäisee suun kuivumista, ja helpottaa syömistä.Suun ja kaulan sädehoitoa saavan suunhoito (pdf, hoito-ohjeet.fi)MakuaistimuutoksetMakuaisti saattaa muuttua ja huonontua sädehoidon aikana, jopa hävitä. Hapan ja kitkerä saattaa maistua voimakkaampana kuin ennen hoitoa. Suolainen ja makea maistuvat aikaisempaa heikompina. Esim. naudanliha, juustot tai kahvi saattavat maistua pahalle. Hiivasieni suussa voi myös aiheuttaa pahaa makua suussa.Sädehoidon päätyttyä makuaistissa tapahtuu hidasta toipumista, joka voi kestää kuukausia, jopa vuoden.NielemisvaikeudetSädehoito pään ja kaulan alueelle vaikuttaa suun ja nielun limakalvoihin. Tämän seurauksena nieleminen saattaa vaikeutua ja limaneritys lisääntyä.Nielemisvaikeuksia voit helpottaasyömällä rauhallisesti ja usein pieniä aterioitasyömällä pehmeää ja huoneenlämpöistä ruokaa esim. sosekeittoja tai kiinteän ruuan kanssa kastikettavälttämällä kovia ja karkeita ruokiajuomalla haaleaa kamomillateetäottamalla säännöllisesti lääkärin määräämät pahoinvointi- ja kipulääkkeet, ja limakalvoja puuduttavat lääkkeet.PahoinvointiPahoinvointi voi johtua useista eri syistä. Sädehoidon lisäksi mahdollisesti saamasi solunsalpaajahoito aiheuttaa pahoinvointia. Pahoinvoinnin syy voi myös olla psykologinen; jo sairaalaan saapuminen voi aikaansaada pahoinvoinnin tunteen.Pahoinvointia voit ehkäistäsyömällä rauhallisesti ja usein pieniä aterioitajuomalla mieluummin aterioiden välillä kuin aterioiden yhteydessä, esim. hiilihappopitoista juomaasyömällä kylmää ruokaa, joka ei tuoksu voimakkaastivälttämällä ruuan valmistusta ja ruuan tuoksussa oleskeluaruokailemalla hyvin tuuletetussa tilassalepäämällä ruokailun jälkeenottamalla säännöllisesti lääkärin määräämät pahoinvointi- ja kipulääkkeettiputtamalla letkuravinto hitaasti.Riittävän ravitsemuksen turvaaminenMonet sädehoitoon liittyvät haittavaikutukset voivat vaikeuttaa ruokailua, jolloin paino laskee helposti. Riittävästä ravinnonsaannista pitäisi kuitenkin pystyä huolehtimaan läpi hoidon ja myös kuntoutumisen aikana. Painon pitäisi pysyä mahdollisimman vakaana tai tarvittaessa jopa nousta, mikäli paino hoidon alkaessa on selvästi liian matala. Ylipainoinenkaan ei saisi hoidon aikana laihtua. Laihtuminen johtaa lihasmassan menetykseen ja yleisvoinnin sekä toimintakyvyn laskuun. Laihtuminen myös lisää hoidon haittavaikutuksia ja hidastaa hoidosta palautumista.Syömisen tukena voidaan käyttää apteekista saatavia täydennysravintojuomia. Jos suun kautta syöminen on riittämätöntä, turvataan riittävä ravitsemus PEG-letkulla, jolla ravintovalmisteita pystytään annostelemaan suoraan mahalaukkuun. PEG-letku voidaan laittaa jo ennen sädehoidon aloittamista, tai se voidaan tarvittaessa laittaa myös sädehoidon aikana. Ravitsemuksen riittävyyttä arvioidaan ravitsemusterapeutin käynneillä hoitojen aikana. Tämän pohjalta annetaan yksilöllisiä ohjeita ravitsemuksen tehostamiseksi tai suunnitellaan letkuravitsemuksen toteuttaminen. Myös hoitajat ohjaavat ravitsemuksen tehostamisessa ja letkuravitsemuksen toteuttamisessa.Tehostettu ravitsemus (pdf, hoito-ohjeet.fi)Ravitsemus ongelmatilanteissa (pdf, hoito-ohjeet.fi)PEG-ruokintaletku (pdf, hoito-ohjeet.fi)IhonhoitoSuihkuttele kaulan aluetta haalealla vedellä ilman saippuaa ja hankaamista. Suihkuttelu on tärkeää, koska puhdas iho kestää paremmin sädehoidon rasitusta.Rasvaa ärtynyttä ja kuivaa kaulan aluetta hajustamattomalla, vesiliukoisella perusvoiteella, jota saa apteekista ilman reseptiä. Laita rasva vasta sädehoidon jälkeen. Hoidossa kaulan tulee olla puhdas ja kuiva.Suojaa sädehoitoalueen ihoa auringolta.Väsymys ja itsestä huolehtiminenSairauden aiheuttama huoli tulevaisuudesta ja päivittäiset hoidossa käynnit voivat aiheuttaa väsymystä. Myös haittavaikutukset voivat alentaa jaksamista päivittäisissä askareissa, harrastuksissa tai työssä. Hoidon ja toipumisen ajaksi saa sairauslomaa. Hoidon aikana kannattaa levätä ja noudattaa hoito-, lääkitys- ja ravitsemusohjeita. Kevyt liikunta esim. ulkoilu on suositeltavaa.KipuSädehoidon antamisen aikana et tunne kipua. Sädehoidon haittavaikutuksena ilmaantuu nielemisvaikeutta ja suun limakalvojen rikkoutumista, mikä aiheuttaa kipua. Kipuja voidaan hoitaa lääkkeillä.Saat tarvittaessa apua myös seksuaalisuuteen henkiseen hyvinvointiin maksuasioihin tai matkakorvauksiin liittyvissä asioissa. Hoitojen jälkeen SeurantaSeurantakäynnit leikkaus- ja sädehoidon jälkeen ajoitetaan 1–3 kuukauden välein ensimmäisenä vuotena sekä neljän kuukauden välein toisena ja kolmantena vuotena. Seurantakäyntiä varten saat kutsun lääkärin vastaanotolle Tyksin korva- nenä- ja kurkkutautien vastaanotolle, jolloin hoitava lääkäri tarkistaa leikkaus- ja hoitoalueen.Lisäksi tarvittaessa sinulle voidaan ohjelmoida kuvantamistutkimuksia tai leikkaussalissa tehtäviä tähystyksiä. Seurannanyhteydessä kiinnitetään huomiota myös hoitojen sivuvaikutuksiin, ravitsemukseen ja kuntoutukseen.Syöminen ja nieleminen syövän hoitojen jälkeenPään ja kaulan alueen syöpä ja syöpähoidot tyypillisesti vaikeuttavat puhumista ja syömistä yksilöllisesti. Osa vaikeuksista on ohimeneviä ja osa saattaa jäädä pysyviksi. Joskus toimintakykyhaittoja ei ole.Sinulla voi syödessä olla haittana yskiminen, ruuan jumittaminen nieluun tai suuhun, kielen liikkeiden rajoittuneisuus, vähäinen suun avautuminen, tuntopuutokset, runsas limaisuus, kuivat limakalvot, arka suu, kipu ja heikentynyt tai muuttunut maku- ja hajuaisti. Nämä johtavat vähentyneeseen syömiseen. Riittämätön ravitsemus heikentää toipumista ja jaksamista. Syömisvaikeudet voivat myös vähentää halukkuuttasi osallistua yhteisiin ruokailutilanteisiin. Joissakin tilanteissa ongelmat ovat niin suuria, että suun kautta syöminen ei ole mahdollista. Silloin ravitsemus turvataan letkuravinnon avulla.Lihasten toimintarajoitteita pyritään vähentämään omatoimisella suun alueen päivittäisellä liike- ja venytysharjoittelulla. Tämä harjoittelu aloitetaan leikkauksen jälkeen tai ennen sädehoitoa. Syömisen vaikeudesta huolimatta on leikkauksen jälkeen tai sädehoidon aikana hyvä ylläpitää ja harjoitella nielemistä niin paljon kuin pystyy. Vain yhden tai kahden ruokalusikallisenkin syöminen on hyödyllistä. Hankalassa tilanteessa jo veden kulauttelu muutaman kerran päivässä ylläpitää nielemistä.Leikkauksen jälkeen ja sädehoidon loputtua syöminen helpottuu hitaasti. Odottele oireiden helpottumista 2–3 viikkoa ja pidä hyvää ravitsemusta yllä letkuravinnon avulla. Aloita sen jälkeen suun kautta syömisen aktiivinen harjoittelu, vaikka ruokahalu ja makuaisti eivät olisi täysin palautuneetkaan.Aloita harjoittelu parilla ruokalusikallisella vettä ja mietoa sosemaista ruokaa, kuten velliä/puuroa, sosekeittoa tai kiisseliä/hedelmäsosetta 5 x vrk. Nosta ruokamääriä ja muuta ruoan rakennetta karkeammaksi ja kuivemmaksi vähitellen omien tuntemusten mukaan. Muista kuitenkin tavoitteellisuus: aina syöminen ei toivu itsestään, vaan vaatii sinnikästä harjoittelua.Kun suun kautta syöminen alkaa sujua paremmin, vähennä letkuruoan määrää vähitellen. Seuraa painoasi myös tässä vaiheessa ja pyri ylläpitämään sitä niin kauan kunnes olet kunnolla toipunut. Voi myös olla tilanteita, jolloin on hyvä varautua syömiseen omin sosemaisin, helposti syötävin eväin. Tavoitteena on, että pystyt syömään mahdollisimman normaalisti ja monipuolisesti.Lisätietoa:Hyvän ravitsemuksen ylläpito (pdf, hoito-ohjeet.fi)Tehostettu ravitsemus (pdf, hoito-ohjeet.fi)Suun alueen motorisia harjoituksia leikkauksen jälkeen (pdf, hoito-ohjeet.fi)Puremalihasten venytysharjoitus (pdf, hoito-ohjeet.fi)Puremalihasten venytysharjoittelu Therabite®-laitteen avulla (pdf, hoito-ohjeet.fi).Hammashoito sädehoidon jälkeen Sädehoidon aiheuttama suun kuivuminen lisää hampaiden reikiintymisriskiä, altistaa limakalvovaurioille, sieni-infektioille, maku- ja hajuaistin häiriöille sekä puhe- ja nielemisvaikeuksille. Jos olet saanut käyttöön hampaisiin tukeutuvan hammasproteesin, myös se on riski hampaiden reikiintymiselle. Ennen sädehoitoa ja sen jälkeen jokaisen pään ja kaulan alueen syöpäpotilaan tulisi saada suuhygienistin antamaa yksilöllistä opastusta suun ja hampaiden hoitoon sairaalahammashoitoyksikössä. Myöhemmin toipumisen edistyttyä hammashoito siirtyy perusterveydenhuoltoon omalle hammaslääkärille.Sädehoito heikentää pysyvästi leukaluun paranemiskykyä ja lisää tulehdusten mahdollisuutta. Tämän vuoksi hampaiden poistoja on sädehoidon jälkeen mahdollista tehdä ainoastaan hoitoon perehtyneissä sairaalayksiköissä. Tavanomaista hampaiston perushoitoa (paikkaushoito, hammaskiven poisto jne.) voidaan tehdä sädehoidon jälkeen normaalisti ja sen tulisi olla säännöllistä, mielellään hammaslääkärin kutsujärjestelmään perustuvaa. Suositeltava kontrolliväli ainakin aluksi on 3–6 kk.Purennan kuntoutus pään ja kaulan alueen kasvaimen hoidon jälkeenSyöpähoitojen jälkeen arvioidaan hammasproteettisen hoidon tarve. Erityisesti suusyöpäpotilaat tarvitsevat usein erikoisproteesihoitoa ruokailun, puhumisen ja nielemisen helpottamiseksi. Hoito voidaan yleensä aloittaa aikaisintaan 3–6 kuukautta syövän hoidon jälkeen. Hammasproteesiasioista on syytä keskustella sairaalayksikössä toimivan hammaslääkärin kanssa hampaiden poistojen yhteydessä. Proteesiongelmiin voitte myöhemmin kiinnittää huomiota myös syöpäkontrollien yhteydessä korvaklinikalla. Hoitava korvalääkäri voi tuolloin pyytää sairaalahammaslääkärin kannanottoa asiaan.Lisätietoa:Suun hoito-ohjeita pään ja kaulan alueelle sädehoitoa saaneelle potilaalle (pdf, hoito-ohjeet.fi)Suunhoito-ohjeita syöpäpotilaalle (pdf, hoito-ohjeet.fi). Tuki, hyvinvointi ja kuntoutuminen Syöpään sairastuminen vaikuttaa ihmisen elämään monella tavalla, jolloin mieleen nousee myös monia kysymyksiä.Paranenko minä ja saanko parhaan mahdollisen hoidon?Kirurgia ja sädehoito ovat tärkeitä syövän paikallisesti parantavia hoitomuotoja. Solunsalpaajat eli sytostaatit puolestaan ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkkeitä. Syövän hoitomuodon valintaa ohjaa kansallinen hoitosuositus. Suomessa on erittäin korkeatasoista syöpätutkimusta ja syövän hoitotulokset ovat kansainvälisesti vertailtuna huippuluokkaa.Jaksammeko yhdessä? Pystynkö huolehtimaan perheestäni? Miten kerron lapsilleni?Perheenjäsenen sairastuminen aiheuttaa muutostilanteen koko perheessä. Olemme ihmisinä erilaisia ja tapamme suhtautua asioihin vaihtelevat. Perheenjäsenet kokevat tilanteen kukin omalla tavallaan. Perheen lapsille on tärkeää kertoa sairaudesta suoraan, mutta mahdollisimman turvallisesti. Lapselle on tärkeää kertoa, että hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan silloinkin, kun sairaus kuluttaa perheen voimavaroja.Pärjäänkö taloudellisesti, riittävätkö rahat?Syöpähoitojen aikana voi tulla muutoksia taloudelliseen tilanteeseen. Yhteiskunnalla on tukimuotoja, joiden avulla pyritään lieventämään sairauden aiheuttamaa taloudellista haittaa. Esimerkiksi matkakorvaus, lääkekustannusten korvaus ja julkisen terveydenhuollon maksukatto kohtuullistavat sairauskuluja.Pystynkö jatkamaan harrastuksiani, säilytänkö työpaikkani ja säilytänkö ystäväpiirini?Syöpään sairastuminen vaikuttaa ihmisen sosiaaliseen ympäristöön. Syövästä ja hoidosta toipuminen on aina yksilöllistä. Syöpä on vakava sairaus, mutta siitä voi useimmiten toipua ja palata entisenlaiseen elämään.Miten hoidot vaikuttavat ulkonäkööni ja toimintoihini?Pään ja kaulan syöpien hoito ja niistä kuntoutuminen on usein vaativaa. Leikkaus- ja sädehoidot tapahtuvat alueilla, jotka koskevat ihmisen perustoimintoja: puhuminen, syöminen ja hengittäminen. Hoitojen pyrkimyksenä on aina se, että toiminnot ja ulkonäkö palautuisivat mahdollisimman hyväksi.Vakava sairaus ja sen aiheuttama kriisi voivat muuttaa elämän arvoja. Elämän vakavuus ja rajallisuus mietityttävät. Sairauden kokeminen voi myös antaa voimia tehdä kauan suunniteltuja muutoksia omassa elämässä.Tyksin korvaklinikalla lääkärin ja hoitajien lisäksi sinua hoitavat ja kuntoutukseesi osallistuvat tarvittaessa myös puheterapeutti, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, ravitsemusterapeutti ja psykologi. Heidän kanssaan sinulla on mahdollisuus keskustella omasta hoidostasi ja elämäntilanteestasi.Sairauden tutkimus-, hoito- ja seurantavaiheissa ohjausta ja neuvontaa sinulle sekä omaisillesi antaa korvaklinikan syöpäsairaanhoitaja Hanna Tiittanen puh: (02) 313 5816.Lisätietoa:Kaikki syövästä -sivusto (syöpäjärjestöt)Syöpäpotilaan hyvinvointi, kuntoutuminen ja tukipalvelutPään ja kaulan alueen syöpäpotilaan asiantuntijapalveluita (pdf, hoito-ohjeet.fi).Sairausajan toimeentulo: Kelan sairauspäivärahaJos et pysty sairautesi vuoksi tekemään tavallista työtäsi ja olet 16–67-vuotias, sinulla on mahdollisuus saada Kelan maksamaa sairauspäivärahaa. Sitä voivat saada työssä käyvät, yrittäjät, työttömät työnhakijat ja opiskelijat. Myös omais- ja perhehoitajan, vuorotteluvapaalla olevan ja alle 68-vuotiaan eläkkeellä olevan mutta palkkatyötä tekevän kannattaa selvittää Kelasta mahdollisuus sairauspäivärahaan.Alakohtaiset työehtosopimukset määrittelevät sairausajan palkan maksuaikaa, ja sen ajalta sairauspäivärahaa hakee usein työnantaja. Jos sairauspoissaolo jatkuu sairausajan palkan maksua pidemmälle, voi itsekin hakea sairauspäivärahaa. Hakua varten on täytettävä Kelan sairauspäivärahahakemus, jonka liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto. Päiväraha maksetaan A-lääkärintodistuksella enintään 60 päivältä, ja jos sairausloma siitä jatkuu, tarvitset B-lausunnon. Jos sairausajan palkkaa maksetaan sairauspäivärahan omavastuuajan jälkeen, työnantaja hakee puolestasi usein sairauspäivärahaakin. Sitä maksetaan sairausajan palkanmaksun ajalta työnantajalle ja sen jälkeen sairastuneelle.Sairauspäivärahaa on haettava Kelasta 2 kk kuluessa sairausloman alkamisesta lukien. Sitä maksetaan sairastumispäivän jälkeisen 9 arkipäivän (maanantaista lauantaihin) omavastuuajan jälkeisiltä arkipäiviltä vuositulon perusteella. Vuositulo lasketaan 12 kalenterikuukaudelta ennen työkyvyttömyyttä edeltävää kalenterikuukautta. Siihen lasketaan mm. palkkatulot, eräät etuudet ja ansionmenetyskorvaukset.Sairauspäivärahan vähimmäismäärä on v. 2024 31,99 euroa/päivä, ja sitä maksetaan enintään 300 arkipäivältä eli noin vuoden ajan. Enimmäisaikaan lasketaan edeltäneen kahden vuoden ajalta päivät, joilla on ollut oikeus Kelan sairauspäivärahaan. Enimmäisajan täytyttyä päivärahaa voi saada saman sairauden vuoksi uudelleen, kun on ollut yhtäjaksoisesti työkykyinen vähintään vuoden ajan. Jos työkyvyttömyys johtuu muusta sairaudesta, sitä voi saada 300 päivään saakka. Mikäli palaa enimmäismaksuajan jälkeen työhön, ja työskentelee yhtäjaksoisesti vähintään 30 päivää, sitä voi saada vielä 50 lisäpäivän ajalta.Lisätietoa:Kela.fi/sairauspaivarahaKuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläkeVoit saada kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä, mikäli oikeutesi sairauspäivärahaan on päättymässä, etkä enää pysty sairautesi vuoksi työskentelemään omassa työssäsi tai muussa työssä, ja työkykysi katsotaan heikentyneen sairauden tai vamman vuoksi vähintään vuoden ajan. Kuntoutustuki on määräaikaisesti myönnettävä työkyvyttömyyseläke ja se voidaan myöntää, mikäli työkykysi katsotaan voivan palautua kuntoutuksen tai hoidon avulla. Mikäli olet vanhuuseläkeiässä, myönnetään sinulle työkyvyttömyyseläkkeen sijaan vanhuuseläke.Ammatillinen kuntoutus on ensisijainen vaihtoehto kuntoutustukeen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden ja työkyvyttömyyseläke-/kuntoutustukipäätöstä tehtäessä työeläkeyhtiösi tai Kela selvittävät mahdollisuuksiasi työelämään paluulle kuntoutuksen tai ammatin vaihdon avulla. Sinulle saatetaan myös myöntää osakuntoutustuki, mikäli työkykysi on heikentynyt sairauden vuoksi vähintään vuoden ajan ja arvioidaan, että työkykysi voidaan palauttaa hoidon tai kuntoutuksen avulla. Voit saada osakuntoutustuen myös työhön palaamisen tueksi esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen jälkeen.Osatyökyvyttömyyseläke puolestaan antaa mahdollisuuden pidentää työuraa työkyvyn heikkenemisestä huolimatta ja sen rinnalla tehty työ kartuttaa myös eläkettä. Osatyökyvyttömyyseläkkeen tai osakuntoutustuen saaminen ei edellytä työssäkäyntiä.Työkyvyttömyyseläkkeesi määrän näet sinulle vuosittain saapuvasta työeläkeotteesta tai eläketurvakeskuksen sivuilta. Eläkkeesi lopullinen määrä lasketaan vasta, kun jäät eläkkeelle.ToimeentulotukiJoskus voi käydä niin, että sairastuminen muuttaa taloudellista tilannetta niin, etteivät tulot ja varat riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Tällaisessa tilanteessa voit hakea Kelalta perustoimeentulotukea. Oikeus perustoimeentulotukeen harkitaan toimeentulotukilain mukaan ja tekemällä laskelma tuloista ja menoista. Perustoimeentulotukea laskettaessa huomioidaan myös varallisuus sekä muut sosiaalietuudet. Ammatillinen kuntoutusJos sairautesi uhkaa työkykyäsi tai olennaisesti heikentää ansiokykyäsi, on oikea hetki hakea työeläkekuntoutusta tai ammatillista kuntoutusta. Työeläkekuntoutusta järjestävät työeläkeyhtiöt ja se voi olla muu muassa työkokeilua, uudelleen koulutusta, työhönvalmennusta tai vaikkapa elinkeinotukea.Kelan järjestämä ammatillinen kuntoutus on puolestaan tarkoitettu työelämän ulkopuolella oleville, nuorille ja osatyökykyisille. Kelan kuntoutus voi olla mahdollisuus myös silloin, kun työeläkelaitoksen tukeman ammatillisen kuntoutuksen kriteerit eivät täyty. Kelalta voi hakea myös vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, psykoterapiaa ja kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja. Myös Työ- ja elinkeinotoimisto järjestää ammatillista kuntoutusta.Ammatillinen kuntoutusselvitysKela kustantaa ammatillisia kuntoutusselvityksiä työikäisille nuorille ja aikuisille ja se on suunnattu henkilöille, joiden työ- ja opiskelukyky on heikentynyt sairauden tai vamman vuoksi. Ammatillisen kuntoutusselvityksen tarkoituksena on tukea sairastunutta jatkamaan työelämässä tai palaamaan sinne. Ammatillisessa kuntoutusselvityksessä sinulle tehdään yksilöllinen kuntoutussuunnitelma, jonka päämääränä on esimerkiksi koulutus, työhön paluu tai työkokeilu. Ammatillista kuntoutusselvitystä voi hakea Kelasta. Hakemuksen liitteeksi tarvitset B-lääkärinlausunnon. Myös työeläkeyhtiöt kustantavat ammatillisia kuntoutusselvityksiä sekä tarjoavat lisäksi työvalmentajan palveluja.Lisätietoa:Työeläke.fiKela.fiKuntoutuminenSyöpäleikkaus ja sädehoito sekä itse sairaustilanne voivat aiheuttaa sinulle psyykkistä ja fyysistä väsymystä. Syövän hoitojen aikana pyri elämään mahdollisimman normaalisti. Jatka harrastuksiasi niin pitkälti kuin voimia riittää. Suo kuitenkin itsellesi hiukan tavallista enemmän lepoa. Kehosi tarvitsee kaiken mahdollisen energian parantuakseen.Liikunnan merkitys syöpähoidoista toipumisessa ja kuntoutumisessa on tärkeää. Fyysinen aktiivisuus lisää lihasvoimaa ja antaa energiaa. Hyvä kunto pitää mielialan korkeammalla, antaa paremman ruokahalun ja unen. Liikuntaa voi harrastaa lähes jokainen, muodossa tai toisessa. Voit aloittaa kuntoutumisen lähtemällä esimerkiksi pienille, rauhallisille kävelylenkeille raittiiseen ulkoilmaan. Hyvää harjoitusta saat myös tavallisista kotiaskareista.Pidä yhteyttä ystäviin ja tuttaviin, ole lähellä perhettäsi. Älä vetäydy kuoreesi. Yritä puhua avoimesti voinnistasi, pyydä tarvittaessa apua käytännön asioissa, esimerkiksi ruokaostoksissa. Jos sinusta tuntuu hyvin raskaalta eikä sinulla ole ketään, jonka kanssa jakaa ajatuksia, voit aina kääntyä hoitavan lääkärin tai hoitohenkilökunnan puoleen. He opastavat sinua eteenpäin.Iloitse onnistumisistasi ja saavutuksistasi, palkitse itsesi. Pidä huolta ulkonäöstäsi. Hyvän mielen saat kun teet itsellesi mieluisia asioita, mikä auttaa pitämään yllä myönteistä elämänasennetta. Yritä suhtautua realistisesti hoitoa koskeviin odotuksiisi. Toipuminen voi viedä aikaa. Pidä mielessäsi hoidon ja kuntoutumisen tavoite, joka on mahdollisimman hyvä vointi ja toimintakyky.Päivittäinen rauhallinen liikunta ja ulkoilu omien voimien mukaan parantavat ruokahalua, yleisvointia ja mielialaa. Toimintakyvyn edistämiseksi olet sairaalasta kotiin lähtiessäsi saanut myös erityisiä ohjeita, joita on hyvä noudattaa. Tavoitteena on toimintakyvyn palautuminen hoitojen jälkeen.Kaulan imusolmukkeiden poistoleikkauksen jälkeen tehtävät harjoitteet (pdf, hoito-ohjeet.fi)Suun alueen motorisia harjoituksia leikkauksen jälkeen (pdf, hoito-ohjeet.fi). Lue lisää Pään ja kaulan alueen syöpä (Terveysportti ) Terveyskylä.fi Syöpätalo Syöpätalo sisältää tietoa eri syöpäsairauksista ja niiden uusimmista hoitokeinoista ja tutkimuksista. Siirry Syöpätaloon Hoitopaikat muualla Läntisessä Syöpäkeskuksessa ja Ahvenanmaalla Hoitopaikat Satasairaalassa Hoitopaikat Vaasan keskussairaalassa Hoitopaikat Ahvenanmaan keskussairaalassa (ruotsiksi) Toimipisteet Sädehoitopoliklinikka Sädehoitopoliklinikalla hoidamme pääasiassa syöpäpotilaita. Syöpäosasto Hoidamme aikuisia syöpäpotilaita (pois lukien keuhko-, gynekologista- ja verisyöpää sairastavat potilaat, jotka hoidetaan omilla erikoisaloilla)… Lääkehoitopoliklinikka, Uusikaupunki Annamme erilaisia lääkehoitoja kaikkina arkipäivinä. Lääkehoitopoliklinikka, Loimaa Toimintamme pääpaino on lääkehoidossa, sen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Lääkehoitopoliklinikka, Salo Annamme potilaillemme lääkehoitoja. Hoidot voivat olla esimerkiksi infuusioita eli suoneen annettavia lääkkeitä tai injektioita eli pistoksena annettavia… Korva- ja suusairauksien osasto Tarjoamme vuodeosastohoitoa korva-, nenä- ja kurkkutautipotilaille sekä suusairauspotilaille. Osastohoitoa tarvitaan muun muassa pään ja kaulan alueen… Korva-, nenä- ja kurkkutautien vastaanotot, Majakkasairaala Hoidamme korva-, nenä- ja kurkkutautipotilaita monenlaisissa vaivoissa, sairauksissa ja vammoissa. Teemme leikkausarvioita, suunnittelemme syövän hoitoa ja… Näytä kaikki Tulosta sivu