Murupolku Etusivu Hoidot ja tutkimukset Hengitysvajaus Hengitysvajaus Avainsanat: Hengitysvajaus keuhkot Keuhkosairaudet ... Show all keywords keuhkoahtaumatauti Hengitysvajauksella tarkoitetaan sitä, että keuhkot eivät pysty ottamaan riittävästi happea tai tuulettamaan hiilidioksidia pois elimistöstä. Hengitysvajaus voi aiheutua monesta syystä. Hengenahdistuksen lisäksi hengitysvajaus aiheuttaa muitakin oireita. Hengitysvajauksen hoito riippuu perustaudista, hengitysvajauksen tyypistä ja vaikeusasteesta. Elämän loppuvaiheessa hengitysvajauksesta aiheutuvaa hengenahdistusta ja muita oireita pystytään lievittämään tehokkaasti oireenmukaisella eli palliatiivisella ja saattohoidolla. Hengityshalvauksella tarkoitetaan tilannetta, jolloin potilas on hermo-lihassairauden aiheuttaman hengitysvajauksen takia vuorokauden ympäri hengitystukilaitteesta riippuvainen. Hengitysvajaus voi johtua monesta syystä Tavallisin pitkäaikaisen hengitysvajauksen aiheuttaja on vaikea keuhkoahtaumatauti. Pitkälle edennyt keuhkofibroosi johtaa hengitysvajaukseen. Myös esimerkiksi liikalihavuuteen ja keuhkonpoiston jälkitilaan voi liittyä hengitysvajaus. Hermo-lihassairauksista eli neuromuskulaarisista sairauksista tavallisimpia hengitysvajauksen aiheuttajia ovat ALS ja Duchennen lihasdystrofia. Hengitysvajauksen oireet ja tutkimukset Oireet ovat epäspesifisiä eli samanlaisia oireita voi esiintyä monessa sairaudessa. Hengitysvajauksen oireita voivat olla: rasituksensiedon huononeminen hengenahdistus aamuisin herätessä ilmenevä päänsärky ja tokkuraisuus päiväaikainen väsymys, uupumus ja ärtyneisyys keskittymiskyvyn heikkeneminen huono ruokahalu ruuan meneminen toistuvasti väärään kurkkuun toistuvat keuhkokuumeet. Tutkimuksiin kuuluvat tavallisesti verikokeet, spirometria (puhalluskoe keuhkojen toiminnan tutkimiseksi), kuvantamis- eli röntgentutkimukset ja yöllinen happikyllästeisyyden ja hiilidioksidipitoisuuden mittaus. Hengitysvajauksen hoito Liikunta, savuttomuus, terveellinen ruoka, riittävä uni ja normaalipainoon pyrkiminen ovat hyvän hoidon perusta. Hengitysvajaus herättää usein monenlaisia kysymyksiä ja pelkojakin. Näistä asioista on tärkeä puhua hoitavien lääkäreiden ja hoitajien kanssa. Henkistä tukea kannattaa rohkeasti pyytää. Hengitysvajauksen hoito riippuu perustaudista, hengitysvajauksen tyypistä ja vaikeusasteesta. Siihen kuuluu usein lääkehoitoa, limaisuuden hoitoa esimerkiksi pulloon puhalluksen tai hengityspalkeen avulla. Happihoitoa ja kaksoispaineventilaatiota eli hengityksen tukemista laitehoidolla käytetään silloin kuin niistä on odotettavissa hyötyä. Potilaat, jotka kärsivät kroonisesta hengitysvajauksesta voivat hyötyä kotihappi- tai hengityslaitehoidosta. Esimerkiksi keuhkoahtaumatauti saattaa edetä niin pitkälle, että joudutaan aloittamaan happihoito tai ylipainehengityshoito. Myös muut potilasryhmät voivat hyötyä näistä hoidoista (esim. pitkälle edenneet keuhkojen sidekudostaudit sekä lihassairaudet). Nämä potilaat ovat yleensä sekä keuhkoklinikan että hengitystukiyksikön seurannassa. Hoidot käynnistetään keuhkosairauksien poliklinikalla tai osastolla, ja potilaat käyvät säännöllisissä kontrolleissa klinikalla. Kuntoutusohjaaja osallistuu myös aktiivisesti näiden potilaiden hoitoon muun muassa kotikäynnein. Potilaiden ja läheisten henkinen tuki ja hyvinvointi Sairaus herättää niin potilaassa kuin hänen läheisissäänkin monenlaisia kysymyksiä. Sairastuminen vaikuttaa niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Erilaisin tukitoimin voimme tukea potilaan jaksamista ja hyvinvointia. Hengitysvajaus on vakava sairaus, johon usein liittyy henkistä ahdistusta ja pelkojakin. Nykyisin on monenlaisia hengenahdistusta ja muita oireita helpottavia hoitokeinoja, vaikka sairautta ei pystyttäisikään parantamaan. On tärkeää keskustella tunteista ja hoitomahdollisuuksista lääkärin tai hoitajan kanssa. Hoitotahdon laatiminen on suositeltavaa, jotta läheisillä ja terveydenhuoltohenkilökunnalla olisi tiedossa potilaan toiveet, jos niitä ei sairauden vaikeassa vaiheessa itse pysty kertomaan. Tyks tarjoaa tukipalveluja. Kuntoutusohjaajat tukevat laaja-alaisesti pitkäaikaissairaan ja hänen läheistensä itsenäistä selviytymistä. Sosiaalityöntekijä neuvoo sosiaaliturvasta ja -palveluista sekä mahdollisista etuuksista. Hän voi olla avuksi myös hakemuksia täytettäessä. Oman arjen hyvinvointiin ja jaksamiseen on myös erilaisia keinoja. Normaalilla monipuolisella ruokavaliolla ja kevyellä liikunnalla saa parannettua elämänlaatuaan. Tarvittaessa voidaan konsultoida ravitsemus- ja fysioterapeuttia. Seksuaalineuvojalta saa neuvoa ja ohjausta erilaisissa seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Hengellisten asioiden yhteydessä voi kääntyä sairaalapapin puoleen. Hän on tukena, kun sairastuminen mietityttää, pysähdyttää ja pelottaa sekä myös silloin, kun sairaudelle ei välttämättä löydy sanoja. Savuttomuudella ja tupakoinnin lopettamisella on myös merkitystä hyvinvoinnin ja sairauden ennusteen kannalta sekä syövän ehkäisyssä että hoidossa. Tupakoinnin lopettamisessa sinua voi auttaa tupakastavieroitushoitaja. Myös potilasyhdistyksillä on monenlaista kuntouttavaa toimintaa ja vertaistukea. Hengitysvajauksen oireenmukainen eli palliatiivinen hoito ja saattohoito Perustaudista riippuen hengitysvajaus voi pysyä pitkäänkin varsin vakaana tai edetä nopeastikin. Mikäli hengenahdistus on voimakasta tavanomaisesta lääkehoidosta, happihoidosta tai kaksoispaineventilaatiohoidosta huolimatta, voidaan hengenahdistusta lievittää muun muassa suun kautta otettavalla morfiinilla tai sen johdoksilla. Annokset ovat pienempiä kuin kivun hoidossa käytetyt. Myös muita lääkehoitoja voidaan käyttää. Samoin muihin oireisiin on nykyisin saatavissa tehokasta lievitystä. Henkinen tuki on tärkeää. Mikäli oireet ovat voimakkaita muusta hoidosta huolimatta, voidaan potilas saattohoitovaiheessa myös nukuttaa kevyeen uneen joko vain öisin tai vuorokauden ympäri. Tästä käytetään nimitystä palliatiivinen sedaatio. Hengityshalvaus Hengityshalvaus ei ole erillinen sairaus, vaan tila, jonka voi aiheuttaa monet sairaudet. Yleensä syynä ovat neurologiset sairaudet tai vakava vamma. Potilas tarvitsee hengityskonehoitoa yleensä ympäri vuorokauden. Hengityshalvauksen toteamisen jälkeen henkilö on tilansa puolesta oikeutettu hoitoringin ympärivuorokautisiin palveluihin sekä tiettyihin muihin etuuksiin lain perusteella. Hengityshalvauspotilaiden hoidosta Tyksissä vastaa hengitystukiyksikkö, mutta potilaan hoitopaikka voi olla esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla tai kotona hoitoringin turvin. Videoita hengitysvajauksesta ja hoidosta Tietoa hengitysvajauksesta (Dreambroker) Kaksoinpaineventilaattori- eli 2PV-hoito (Dreambroker) Happihoito kotona (Dreambroker) Lisähappi kodin ulkopuolella liikkumisen tueksi - lääkkeellinen happi, kevythap… Lisähappi kodin ulkopuolella liikkumisen tueksi – lääkkeellinen happi, nestehap… Covid-19 kotihoito (Youtube) Lisätietoa ja hyödyllisiä linkkejä Keuhkoahtaumatauti (Käypä hoito) Keuhkofibroosi (Hengitysliitto) Keuhkoahtaumatauti COPD (Hengitysliitto) Hengityssairaan liikunta (Hengitysliitto) Opas kotihappihoidosta (Hengitysliitto) Happiliikkuja.fi – Hyviä vinkkejä hengityssairaan liikuntaan ja arkeen Terveyskirjasto Hengitysliitto Lihastautiliitto Hoito-ohjeita ja tietoa terveydestä Hoito-ohjeet.fi-sivustolla 2PV-laitteen käyttäjän opas Happihoito Hengitysavanteen kotihoito Hengitysopas Hengityspalkeen eli käsiventilaattorin käyttö ja kotipuhdistus Suurten hengitysteiden kasaanpainuminen eli trakeobronkomalasia Kuuden minuutin kävelytesti Lihassairaan hengitysvajepotilaan fysioterapia keuhkoklinikalla Nenän hoito-ohje Nenän hoito hengityslaitehoidon yhteydessä Terveyskylä.fi Keuhkotalo Keuhkotalo sisältää tietoa keuhkosairauksista sekä vinkkejä itsehoitoon. Siirry Keuhkotaloon Terveyskylä.fi Palliatiivinen talo Palliatiivinen talo tukee parantumattomasti sairaita ja heidän läheisiään sairauden kanssa elämisessä. Talosta löytyy tietoa aikuisten palliatiivisesta hoidosta, saattohoidosta, oirehoidosta, sairauksista ja eri tukimuodoista. Siirry Palliatiiviseen taloon Toimipisteet Keuhkosairauksien vuodeosasto 1 Tutkimme ja hoidamme erilaisia keuhkosairauksia, kuten hengitysvajausta, tuberkuloosia, keuhkokuumetta ja uniapneaa. Keuhkosairauksien poliklinikka, T-sairaala Tutkimme ja hoidamme keuhkosairauksia, kuten astmaa, uniapneaa ja keuhkosyöpää. Keuhko- ja reumasairauksien osasto Tutkimme ja hoidamme keuhkosairauksia sekä tulehduksellisia reumasairauksia. Hengitystukiyksikkö Hengitystukiyksikkö on neuromuskulaarisen hengitysvajauksen hoitoon perehtynyt asiantuntijayksikkö, joka kuuluu Totek (Toimenpide-, teho- ja kivunhoito)… Tulosta sivu