Murupolku Etusivu Hoidot ja tutkimukset Tuberkuloosi Tuberkuloosi Avainsanat: Tuberkuloosi Uusia tuberkuloositapauksia todetaan Suomessa vuosittain noin 300. Niistä noin 200 on keuhkotuberkuloosia, ja näistä alle puolet on tartuntavaarallisia. Tavanomaisille lääkkeille vastustuskykyisiä kantoja on Suomessa vuosittain 5–10. Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama yleisvaarallinen tartuntatauti. Yleisin muoto on keuhkotuberkuloosi, mutta tulehdus voi ilmetä myös muissa elimissä, esimerkiksi imusolmuketuberkuloosina. Pääsääntöisesti vain keuhkotuberkuloosia sairastava voi tartuttaa taudin toisiin henkilöihin. Tuberkuloosin tutkimukset, hoito ja lääkitys ovat potilaalle maksuttomia. Tuberkuloosin hoito on Varsinais-Suomessa keskitetty Tyksin keuhkosairauksien klinikalle. Kaikkien potilaiden hoito käynnistetään vuodeosastolla, tartuntavaarallisten potilaiden hoito ilmaeristyshuoneessa. Lääkehoito aloitetaan tavallisimmin usean lääkkeen yhdistelmällä. Hoito jatkuu yleensä kuuden kuukauden ajan. Valvotulla hoidolla varmistetaan lääkkeiden säännöllinen käyttö ja estetään lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien muodostuminen. Oireet ja sairastuminen Tuberkuloosin oireet voivat olla alkuvaiheessa vähäisiä. Tyypillisiä keuhkotuberkuloosin oireita ovat yli kolme viikkoa jatkunut, pitkittynyt, usein limaiseksi muuttuva yskä tai kroonisen yskän paheneminen. Yskökset voivat olla kellertäviä, ruskehtavia tai verisiä. Sairauden edetessä voi tulla hengenahdistusta tai rintakipua. Tuberkuloosin yleisoireita ovat kuumeilu, väsymys, voimakas yö hikoilu, ruokahaluttomuus ja laihtuminen. Tuberkuloosia levittävät erityisesti keuhkotuberkuloosia sairastavat henkilöt, joiden ysköksissä on paljon bakteereja tai keuhkoihin on kehittynyt ontelo. Kun sairastava puhuu, laulaa, yskii tai aivastaa, samassa huoneessa oleskeleva henkilö voi saada bakteereita omiin keuhkoihinsa hengitysilman mukana. Suurin tartuntariski on yhdessä asuvilla perheenjäsenillä. Vain kolmasosa altistuneista saa tuberkuloositartunnan ja yksi kymmenestä tartunnan saaneesta sairastuu. Herkimmin sairastuvat pienet, alle 5-vuotiaat lapset, teini-ikäiset ja nuoret aikuiset, iäkkäät ja sellaiset henkilöt, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Alle 5-vuotias rokottamaton lapsi voi sairastua joidenkin viikkojen kuluttua tartunnasta ja tauti voi edetä nopeasti. Aikuinen, jolla ei ole perussairauksia, voi sairastua parin vuoden sisällä tai vasta kymmenien vuosien kuluttua tartunnasta. Suurimmalle osalle tartunnan saaneista tuberkuloosi jää lepotilaan. Keuhkotuberkuloosin toteaminen Potilas on tartuttavimmillaan silloin, kun tuberkuloosia ei osata epäillä eikä myöskään suojaus- ja torjuntatoimia toteuteta. Tuberkuloositartunnan torjunnassa keskeistä on tartuttavien henkilöiden eristäminen ja tehoavan hoidon aloittaminen nopeasti. Tuberkuloosille altistuneet henkilöt jäljitetään THL:n Tartunnanjäljityssuosituksen mukaisesti. Tuberkuloosidiagnoosin asettaminen ja hoitopäätökset kuuluvat aina erikoissairaanhoitoon. Keuhkotuberkuloosi todetaan keuhkokuvan ja yskösnäytteiden avulla. Yskösnäytteitä kerätään kahtena tai kolmena peräkkäisenä päivänä (nopeutetusti esim. aamu, päivä, seuraava aamu) ja niistä etsitään tuberkuloosibakteeria värjäyksellä, viljelyllä ja nukleiinihapon osoitustestillä. Joskus on tarpeen tähystää keuhkoputket tai tehdä keuhkojen kerroskuvaus. Tutkimukset aloitetaan perusterveydenhuollossa. Jos sairastuneen oireet ja keuhkokuvalöydökset herättävät epäilyn tartuttavasta keuhkotuberkuloosista, jatketaan tutkimuksia viivyttelemättä erikoissairaanhoidossa. Jos keuhkokuvalöydös ja oirekuva ovat vähäisempiä, kerätään potilaalta kolme yskösnäytettä ja hänet lähetetään Tyksin Keuhkosairauksien poliklinikalle jatkotutkimuksia varten. Jos potilaalla epäillään tartuttavaa tuberkuloosia, sijoitamme hänet Tyksin Keuhkosairauksien vuodeosasto 1:lle alipaineistettavaan huoneeseen, ja henkilökunta käyttää hengityksensuojaimia. Keuhkolääkäri päättää eristystarpeesta. Lääkeherkän keuhkotuberkuloosipotilaan eristystarve on tavallisesti kaksi viikkoa hoidon alusta. Lääkehoito Tuberkuloosin hoito on hyvinvointialueellamme keskitetty Tyksin keuhkosairauksien klinikalle. Tuberkuloosin hoito aloitetaan aina erikoissairaanhoidossa. Hoidossa käytetään usean tuberkuloosilääkkeen yhdistelmää. Hoito aloitetaan aina vähintään neljällä peruslääkkeellä ja lääkkeiden teho varmistetaan lääkeherkkyysmäärityksellä THL:n mykobakteerilaboratoriossa. Jos kyseessä on lääkeherkkä tuberkuloosi ja hoitovaste on suotuisa, voidaan lääkemäärää vähentää kahden kuukauden kuluttua kahteen. Tavanomainen lääkeherkän keuhkotuberkuloosin hoitoaika on yhteensä puoli vuotta. Tuberkuloosilääkkeet on otettava säännöllisesti joka päivä, jottei tuberkuloosibakteeri kehitä niille vastustuskykyä. Lääkkeet annetaan valvotusti ja ennen kotiutusta järjestetään valvotun hoidon toteuttaminen avohoidossa. Keuhkotuberkuloosipotilaan paranemista seuraamme Tyksin keuhkopoliklinikalla. Lääketurvakokeet ja yskösnäytteet otetaan kuukausittain. Hoitovastetta seurataan lääkärin vastaanotolla ja keuhkokuvauksella harvemmin. Hoidon päätyttyä jatkamme seurantaa vain erityistapauksissa. Jos hoito on ollut ongelmallista, keuhkokuvaan on jäänyt runsaasti muutoksia tai potilaalla on ollut lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi, käy potilas vastaanotolla puolen vuoden välein kahden vuoden ajan. Tuberkuloosin torjunta Jos lapsi tai nuori on altistunut tuberkuloosille, hänet ohjataan tutkimuksiin. Lasten ja nuorten klinikalla tehdään tavanomainen haastattelu, lääkärin tutkimus sekä otetaan verikoe ja keuhkokuva. Näiden tutkimusten perusteella voidaan havaita, onko lapsi/nuori saanut tuberkuloositartunnan. Lähes aina tartunta on piilevä eli oireita ei ole. Silloin lapsi/nuori ei voi tartuttaa muita. Hänet voidaan hoitaa helposti yhdellä tuberkuloosilääkkeellä. Lääkitys aloitetaan myös aina kaikille pikkulapsille, joille ei ole annettu BCG-rokotusta. BCG-rokotus ei torju tuberkuloositartuntaa, mutta se ehkäisee tuberkuloositartunnan nopean etenemisen vakaviksi taudeiksi. Tuberkuloosin torjunta perustuu valtakunnalliseen suositukseen sekä tartuntatautilakiin, jonka perusteella kaikki tuberkuloosiin liittyvät tutkimukset ja hoidot ovat täysin maksuttomia. Terveyskylä.fi Infektiotalo Infektiotalo sisältää tietoa infektiotaudeista ja niiden ehkäisystä. Siirry Infektiotaloon Toimipisteet Keuhkosairauksien vuodeosasto 1 Tutkimme ja hoidamme erilaisia keuhkosairauksia, kuten hengitysvajausta, tuberkuloosia, keuhkokuumetta ja uniapneaa. Keuhkosairauksien poliklinikka, T-sairaala Tutkimme ja hoidamme keuhkosairauksia, kuten astmaa, uniapneaa ja keuhkosyöpää. Tulosta sivu