Murupolku Etusivu Hoidot ja tutkimukset Kohdunkaulan solumuutokset Kohdunkaulan solumuutokset Avainsanat: papa kolposkopia hpv Ihmisen papilloomaviruksen (HPV) aiheuttamia syövän esiastemuutoksia seulotaan suuren riskin papilloomavirus-näytteellä (HPV-testi) ja papa-testillä. HPV-infektio voi aiheuttaa esiastemuutoksia etenkin kohdunkaulaan, mutta myös emättimeen tai ulkosynnyttimiin. Infektio itsessään ei ole syöpä tai sen esiaste, mutta se on tärkein yksittäinen riskitekijä kohdunkaulan syövän kehittymisessä. Jos irtosolu- eli Papa-näytteessä havaitaan jatkotutkimuksia vaativia muutoksia, saat lähetteen kolposkopia-tutkimukseen. Seulontatestissä todettu solumuutos tai poikkeavuus ei ole syöpädiagnoosi. Se tarkoittaa, että tarvitset jatkotutkimuksia ja tarvittaessa hoitoa, jotta syöpää ei ehdi kehittyä. Monet muutokset, etenkin lievät, paranevat itsestään ja vahvat esiastemuutokset kehittyvät mahdolliseksi syöväksi vasta vuosien kuluttua. Kolposkopia-tutkimus Kolposkopia on ulkosynnyttimien, emättimen ja kohdunsuun muutoksen jatkotutkimus. Tutkimus tehdään, kun Irtosolukokeessa (Papa) on vahvoja tai toistuvia lieviä löydöksiä tai suuren riskin papilloomavirusnäyte on toistuvasti positiivinen. Ulkosynnyttimissä, emättimessä tai kohdunsuulla nähdään paljaalla silmällä poikkeavia muutoksia. Ulkosynnyttimissä on oireettomia, parantumattomia haavaumia. Lääkäri tarkastelee kolposkoopilla (mikroskooppi) mahdollista muutosaluetta. Tutkimuksessa käytetään ulkosynnyttimiin ja emättimeen mietoa etikkaliuosta, jotta mahdolliset muutos-alueet näkyisivät. Koepalojen ottaminen kohdennetaan muutosalueisiin. Koepalavastaukset valmistuvat noin kolmen viikon kuluttua. Vastausten perusteella suunnitellaan jatkohoito tai -seuranta. Vastausten kuulemisesta sovitaan yksilöllisesti. Terveyskylä.fi Naistalo Naistalo tarjoaa tietoa naistentaudeista, synnytyksistä, hedelmällisyydestä sekä lapsettomuustutkimuksista ja -hoidosta. Siirry Naistaloon Toimipisteet Naistentautien vastaanotot Naistentautien vastaanotoilla hoidamme erilaisia gynekologisia sairauksia. Naistentautien poliklinikka, Salo Hoidamme erilaisia gynekologisia sairauksia, keskenmenoja ja raskaudenkeskeytyksiä. Tulosta sivu