Hyppää pääsisältöön

Etenevät aivosairaudet lapsilla

Avainsanat:

Lapsella keskushermoston etenevät sairaudet ovat ns. harvinaissairauksia, mutta erillisinä näitä sairauksia on lukuisia.

Aiemmin terveen tai normaalisti kehittyneen lapsen taantuessa tai selkeiden oireiden ilmetessä tilapäisessä stressitilanteessa voidaan epäillä etenevää neurologista sairautta.

Harvinaissairauksien diagnostiikka on viime vuosina tarkentunut geenivirheiden tunnistamisen kehittyessä. Huomattava osa näistä sairauksista on eteneviä, ja vain harvoihin on olemassa parantava hoito. Kaikissa tapauksissa mahdollisimman tarkka diagnoosi on tärkeää perheen ahdistuksen lievittämisen, perinnöllisyysneuvonnan ja joskus täsmällisen hoidon kannalta.

Keskeistä vakavan neurologisen sairauden diagnostiikassa on huolellinen kliininen tutkimus ja jatkotutkimusten suuntaaminen yksilöllisesti seulontakokeiden perusteella. Lapsen ennustetta ja elämänlaatua voidaan pyrkiä parantamaan oireita ja mahdollisia liitännäissairauksia lievittävällä lääkityksellä ja yksilöllisesti suunnitellulla kuntoutuksella.

Epäiltäessä lapsella etenevää neurologista sairautta tulee hänet viipymättä lähettää lastenneurologian yksikköön jatkotutkimuksia varten.

Toimipisteet

Lasten ja nuorten kirurgian osasto ja päiväkirurgia

Hoidamme 0-16-vuotiaita lapsia ja nuoria kaikilla lastenkirurgian ja lastenortopedian osa-alueilla.

Lastenneurologian poliklinikka, Majakkasairaala

Lastenneurologian Majakkasairaalan vastaanotolla tutkimme ja hoidamme lapsia, joilla on todettu tai epäillään olevan jokin neurologinen sairaus tai…

Lastenneurologia/kehitysneurologian vastaanotto, U-sairaala

Lastenneurologisessa yksikössä tutkimme ja hoidamme lapsia, joilla on todettu tai epäillään olevan jokin neurologinen sairaus tai merkittävä kehitysviive.

Lastenneurologian poliklinikka, Mäntymäki

Lastenneurologian Mäntymäen toimipiste on suunnattu ensisijaisesti turkulaisille lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat lastenneurologista…