Murupolku Etusivu Hoidot ja tutkimukset Aivokasvaimet lapsilla Aivokasvaimet lapsilla Avainsanat: Aivokasvaimet aivokasvain Aivot ... Show all keywords syöpä lapset nuoret syöpäsairaudet Aivokasvaimet ovat toiseksi yleisin lasten ja nuorten syöpätyyppi, mutta ne ovat silti melko harvinaisia. Tyksissä hoidetaan vuodessa alle kymmenen lasta tai nuorta, joilla on aivokasvain. Tyypillisiä aivokasvainten oireita Lasten aivokasvainten oireet vaihtelevat kasvaimen koon, sijainnin ja kasvunopeuden mukaan. Hyvänlaatuiset kasvaimet voivat olla pitkään oireettomia. Pikkuaivoissa ja aivojen keskialueella sijaitsevien kasvainten tyypillisiä oireita ovat aamuisin esiintyvä päänsärky ja oksentelu, jotka johtuvat aivo-selkäydinnesteen kierron estymisestä kasvaimen vaikutuksesta. Nestekierron häiriytyessä aivokammiot laajenevat ja kallonsisäinen paine nousee, mikä aiheuttaa erityisesti aamuisin ilmeneviä oireita. Aivokasvain voi aiheuttaa lisäksi paikallisia oireita sen mukaan, mille aivojen alueelle se on kasvanut. Päänsäryn ja oksentelun lisäksi voi esiintyä väsymystä, tasapainovaikeuksia, näön tarkkuuden muutoksia tai muutoksia näkökentässä, normaalin kasvunsäätelyn tai muun hormonitoiminnan poikkeamia, halvausoireita tai epileptisiä kohtauksia. Aivokasvainten hoito Noin puolet lasten ja nuorten aivokasvaimista on matala-asteisia kasvaimia, joiden hoidoksi riittää leikkaus ja sen jälkeen tarkka seuranta ja tarvittaessa kuntoutus. Leikkauksen jälkeen potilaita hoidetaan ensin aikuisten ja sitten lasten teho-osastolla, minkä jälkeen he siirtyvät vuodeosastolle. Sairaalahoidon kesto leikkauksen jälkeen vaihtelee tapauskohtaisesti reilusta viikosta jopa kuukauteen. Osa aivokasvainpotilaista tarvitsee leikkauksen lisäksi myös muita hoitomuotoja, kuten solunsalpaajia ja sädehoitoa. Nämä ovat vaativia hoitoja, jotka kestävät usein vuoden verran. Niihin liittyy usein sivuvaikutuksia, minkä vuoksi potilaat joutuvat olemaan sairaalassa myös esimerkiksi infektioiden ja ravitsemuksellisten seikkojen takia. Aivokasvainten diagnostiikassa ja hoidon seurannassa käytetään magneettikuvausta, ja hoitoon osallistuu lasten syöpälääkäreiden ja neurokirurgien lisäksi monien muiden erikoisalojen lääkäreitä, esimerkiksi sädehoitolääkäreitä, lastenneurologeja ja endokrinologeja. Tyks tarjoaa myös vaativimpia aivokasvainten hoitomuotoja. Esimerkiksi alle kolmevuotiaat, joilla on pahanlaatuinen aivokasvain, saavat intensiivihoitoa, johon liittyy potilaalta itseltään kerättyjen kantasolujen palautus myöhemmin elimistöön. Hoitoennuste Aivokasvaimen saaneen lapsen ennuste riippuu aivokasvaimen tyypistä ja siitä, pystytäänkö se leikkaamaan kokonaan pois. Lääkehoidot ja leikkaukset ovat kehittyneet huomattavasti. Keskimäärin 70 % aivokasvaimeen sairastuneista lapsista paranee pysyvästi, mutta pitkäaikaisvaikutuksia sairaudesta ja hoidoista esiintyy suurimmalla osalla potilaista. Fican West Läntinen Syöpäkeskus Terveyskylä.fi Lastentalo Lastentalo sisältää tietoa lasten sairauksista, hoidosta ja hoitoon valmistautumisesta. Siirry Lastentaloon Toimipisteet Sädehoitopoliklinikka Sädehoitopoliklinikalla hoidamme pääasiassa syöpäpotilaita. Tulosta sivu