Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 7.6.2016 13.16

Uusi Lasaretti-lehti ilmestyi

Avainsanat:

Aiheina sädehoito, eturauhassyöpä, synnytykset, pallolaajennukset ja paljon muuta​

Lasaretti-lehden kansikuvaKuva: Ylipainehappihoito on Suomessa keskitetty Tyksiin. Viime vuonna jo lähes 700 potilasta sai hoitoa häkämyrkytyksiin, hankaliin tulehduksiin ja verenkiertohäiriöihin sekä sukeltajantautiin. Ylilääkäri Mika Valtonen ja operaattori Eveliina Vasanen valvovat kammion paineen nostoa. Aiheeseen liittyvä juttu sivulla 10 (Huom! juttu vain ruotsiksi, "Intensivvården hjälper allt flera").

Tyksin Vakka-Suomen, Loimaan ja Salon sairaaloissa tarjotaan monipuolisia lähipalveluita polikliinisesti. Entiset aluesairaalat on muutettu nykyaikaisiksi lähisairaaloiksi, joiden palveluja kehitetään vastaamaan lähialueidensa väestön tarpeita. Lähisairaalan palvelut ovat helposti saatavilla ja usein tutuksi tuleva hoitaja voi seurata potilaan tilaa eri käyntien välillä. (s. 4-9)

Valtakunnallinen PET-keskus menestyi erittäin hyvin tieteellisen tutkimuksen laatuarvioinneissa. Yliopiston evaluaatiossa PET-keskuksen tieteellisten tutkimuksen taso arvioitiin ainoana yksikkönä laatusanalla "outstanding" niin lääketieteen kuin luonnontieteidenkin tutkimusaloilla. (s. 13)

Sosiaaliseen mediaan sairaanhoitopiiri on luonut uusia tilejä kuluneen kevään aikana. Samalla käynnistyivät sosiaalisen median käyttöön ja toimintatapoihin perehdyttävät luennot. Sairaanhoitopiirissä on otettu uusia viestintäkanavia entistä paremmin käyttöön. (s. 15)

Suomen ensimmäiset keuhkovaltimon pallolaajennustoimenpiteet tehtiin Tyksin Sydänkeskuksessa  alkuvuoden 2016 aikana kolmelle potilaalle. Kaksi ensimäistä potilasta hoidettiin ennalta sovitusti, mutta kolmas oli akuutti hätätapaus. (s. 20)

Vaikka Salon synnytykset keskitettiin Tyksiin, ei synnytysten määrä siellä kasvanutkaan merkittävästi. Synnytysten määrän yleinen lasku on kompensoinut Salon sairaalan synnytysten siirtymistä Turkuun, ja synnyttäjien määrä lisääntyi kevään 2016 kuluessa Tyksin Kantasairaalassa vain muutamalla kymmenellä, vaikka siellä hoidetaankin nyt kaikki VSSHP:n alueen synnytykset. (s. 22)

Tyksin sädehoidon uusi magneettikuvauslaite suorastaan mullistaa syöpäpotilaidemme sädehoidon suunnittelun. Laitteen avulla sädehoito voidaan kohdistaa entistä tarkemmin. Hoidon sivuvaikutukset lievenevät, ja lääkäreiden työ helpottuu. (s. 24)

Eturauhassyöpä käsittää kokonaisen kirjon sairauksia, eikä ole mitään tyypillistä eturauhasen syöpää. Voimme hoitaa eturauhassyöpää monilla tavoilla, mutta joskus hoidoista voi olla myös haittaa, toteaa asiantuntijamme, Tyksin urologian ylilääkäri, dosentti Peter J. Boström. (s. 25)

Tyksin T3-sairaalan tiloja suunnitellaan virtuaalitekniikalla ja Medisiina D -rakennuksen peruskivi muurattiin 9.5.2016. Sairaanhoitopiirin yksiköt pääsevät muuttamaan rakennukseen noin kahden vuoden kuluttua vappuna.

Lue koko lehti verkkosivultamme!

 

Lasaretti-lehden sisällysluettelo

  • Sotea ja strategiaa / Vårdreform och strategi
  • Vahvaa osaamista Vakka-Suomessa
  • Åboland sjukhus har papper på kvaliteten
  • Lähisairaalapalvelua Loimaalla
  • Tyks tarjoaa syöpälääkehoitoa myös Salossa
  • Intensivvården hjälper allt flera
  • Xenon kan ge hjärnan en återhämtningspaus
  • Laskimovajaatoiminnan nykyaikainen hoito on yksilöllistä
  • PET-keskus menestyy tiederintamalla
  • Fokuksessa hyvän palvelun kriteerit
  • Sairaanhoitopiirissä some haltuun uudella tavalla
  • Mini-invasiiviset toimenpiteet korvaavat isoja sydänleikkauksia
  • Sain jatkoajan
  • Pallolaajennustoimenpiteet päivystysaikaan
  • Pallolaajennuksia nyt myös keuhkovaltimotukoksen hoitoon
  • Uutta Tyksissä: Potilas-TV
  • Tyks edelläkävijä masennuksen magneettistimulaatiohoidossa
  • Synnytysten määrä ei kasvanut merkittävästi
  • Uusi laite mullistaa sädehoidon suunnittelun
  • Peter Boström: ei ole tyypillistä eturauhassyöpää
  • T3-sairaalan tiloja suunnitellaan virtuaalitekniikalla
  • Medisiina D kokoaa terveystoimijoita yhteen
  • Vuoden Parkinsonhoitaja Terjo Huuhtanen kuuntelee potilasta