Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 10.1.2019 12.16

Tammikuun yleisöluennolla puhutaan kulttuurista ja hyvinvoinnista

Avainsanat:

Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluennot jatkuvat

Suositut Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluennot jatkuvat torstaina 17.1. Kevään ensimmäisessä luentotilaisuudessa valotetaan kulttuurin merkitystä hyvinvoinnille  sanoin ja sävelin.

Sairaalamuusikko-opiskelijat ryhmäkuvassa. 

Sairaalamuusikko-opiskelijat kävivät esiintymässä Tyksin lasten- ja nuorten klinikalla. Kuva: Nadine Karell

Sairaaloissa tutkitaan ja hoidetaan sairauksia sekä edistetään terveyttä ja hyvinvointia. Kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että taiteella ja taiteellisella toiminnalla on merkitystä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kulttuuri voi olla tärkeä osa hoitoa ja paranemista.

Taiteen ja kulttuurin on todettu mm. parantavan hoitotuloksia, vähentävän fyysisiä ja psykologisia oireita ja vähentävän rauhoittavien lääkkeiden ja kipu- ja unilääkkeiden tarvetta ja käyttöä. Tanssi, musiikin kuuntelu ja laulu voivat lievittää neurologia sairauksia potevien oireita. Musiikin kuuntelu voi auttaa esimerkiksi aivoinfarktista toipumista ja lisätä aivojen muovautuvuutta kuntoutumisvaiheessa. 

Kulttuurin hyvinvointia edistäviin vaikutuksiin ovat kiinnittäneet huomiota myös opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö julkistaessaan joulukuussa 2018 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmaa painottavan suosituksen taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa.

– Haluamme tuoda kulttuurin osaksi arkea sairaalassa niin potilaille, omaisille kuin työntekijöillekin. Lisäksi haluamme edistää näyttöön perustuvaa potilaiden hoitoa ja hyvinvointia myös kulttuurin keinoin, toteaa sairaalaylihoitaja Tuija Lehtikunnas, joka on Kulttuurihyvinvointia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä -työryhmän vetäjä.

Hyvää tekevä musiikki voi olla monenlaista. Neurologian professori Seppo Soinila kertoo musiikin merkityksestä aivosairauksissa. Yliopettaja Liisa-Maria Lilja-Viherlampi selvittää yhdessä Turun taideakatemiassa sairaala- ja hoivamuusikoiksi erikoistuvien kanssa musiikin ammattilaisen työstä sairaalassa: mitä se voi olla, mitkä ovat työn perusperiaatteet, erilaiset toimintamallit ja miten tämä musiikkityö voi asettua osaksi moniammatillista toimintaympäristöä.

– Voivatko sairaalat ruveta soimaan ja voiko sairaalassa ollessaan kokea musiikkihyvinvointia, kysyy Lilja-Viherlampi.

LKT, tutkimusjohtaja Marja-Liisa Honkasalo kertoo mitä tiedetään taiteen parantavista vaikutuksista ja TtM, väitöskirjatutkija Tuulia Koponen puolestaan miten kulttuurilla saadaan elämänlaatua ympärivuorokautisessa hoidossa.

 

17.1.2019 klo 18–20 ohjelma

18.00–18.15                Tervetuloa – kulttuuri kuuluu kaikille

Sairaalaylihoitaja Tuija Lehtikunnas, tilaisuuden puheenjohtaja

18.15–18.25                Musiikillinen tervehdys

Sairaala- ja hoivamuusikoiksi erikoistuvat muusikot Turun Taideakatemiasta

18.25–18.45                Sairaalamusiikkityö - palveluksessanne

Yliopettaja, koulutus- ja tutkimusvastaava Liisa-Maria Lilja-Viherlampi, Turun taideakatemia

18.45–19.05                Elämänlaatua ympärivuorokautisessa hoidossa
TtM Tuulia Koponen

19.05–19.25                Taide ja parantuminen

LKT, tutkimusjohtaja Marja-Liisa Honkasalo, Turun yliopisto

19.25–19.45                Musiikkia aivosairauksiin?

Neurologian professori Seppo Soinila

19.45–                         Yllätysvierailu ja päätös

Luentoa voi seurata videoyhteydellä myös Satasairaalan auditoriossa Porissa.

 

Kevään luennot jatkuvat helmi-huhtikuussa. Mukana on ensimmäistä kertaa myös ruotsinkielinen luento huhtikuussa:

14.2.2019  Paljon muutakin kuin senkka ja röntgenkuva

14.3.2019 Asiaa aivoista Aivoviikolla

4.4.2019    Det nyaste inom vården för barn och unga

11.4.2019  Ei kai se vaan ole syöpää?

Yleisöluennot ovat tärkeä tapa lisätä alueen väestön tietämystä terveyteen liittyvistä asioista.

– Yliopistosairaalassa paitsi hoidetaan potilaita, myös tutkitaan sairauksien ehkäisyä, toteamista ja hoitojen kehittämistä. Yleisöluentosarjassamme kerromme näistä tutkimuksista ja nykypäivän hoidoista. Luentoja voi Turun lisäksi seurata videoyhteydellä myös Tyksin erityisvastuualueen keskussairaaloissa Porissa ja Vaasassa, kertoo tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.

Yleisöluennot ovat maksuttomia. Luennot pidetään T-sairaalan Risto Lahesmaa - ja Johan Haartman -saleissa. Sisäänkäynti on pääsisäänkäynnin kautta Hämeentien puolelta. Sairaalan edessä on parkkipaikkoja, mutta aivan sairaalan eteen Hämeentielle pääsee mm. useilla Kauppatorilta lähtevillä busseilla.

Yleisöluentoja voi katsoa noin viikko tilaisuuden jälkeen netistä osoitteesta vsshp.fi > yleisöluennot.

 

Tervetuloa!

Lisätietoja yleisöluennoista antaa yleisöluentokoordinaattori Tuula Vainikainen, sposti: tuula.vainikainen(a)saunalahti.fi, puh. 045 6719558.