Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 19.12.2018 15.46

Sairaanhoitopiirin uusi rekka parantaa kuvantamispalveluita

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on ostanut uusinta magneettikuvantamistekniikkaa sisältävän rekan. Aiemmin piiri hankki kiertävän magneettikuvantamisen ostopalveluna. Uuden rekan myötä kuvantamisen tutkimusvalikoima ja palveluajat laajenevat lähisairaaloissa.

Touko Vahtera ja Anne Kinanen. 

Röntgenhoitajat Touko Vahtera ja Anne Kinanen kouluttavat rekkaan työskentelemään tulevat hoitajat uuden laitteiston käyttöön. Rekan koko hoitohenkilöstö on Tyksistä.

Uusi magneettirekka palvelee Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lähisairaaloiden asiakkaita Loimaalla, Salossa ja Uudessakaupungissa sekä päivän viikossa Tyks Orton asiakkaita Kirurgisessa sairaalassa. Uuden rekan laitteiston ansiosta lähisairaaloissa saadaan tehtyä laajemman valikoiman tutkimuksia kuin aiemmin.

– Uutena saamme tehtyä esimerkiksi ylävatsan alueen magneettikuvantamistutkimuksia, joiden vuoksi asiakas on tähän asti joutunut matkustamaan Turkuun, Salon sairaalassa työskentelevä, radiologian vastuualueen hallinnollinen osastonhoitaja Riitta Rastas kertoo.

Kuvantamisessa yleisesti ollaan yhä enemmän siirtymässä erikoistutkimuksiin, kun taas perusröntgentutkimusten käyttö vähenee. Leiketutkimuksella saadaan monipuolisempaa tietoa.

– Esimerkiksi odottavien äitien loppuraskaudessa toisinaan tarvittavan synnytyskanavan tutkimus tehdään nykyisin magneettikuvantamisella. Rekan ansiosta odottava äiti voi valita kuvauspaikaksi myös oman lähisairaalan, Rastas kuvaa.

Magneettirekassa voidaan valikoidusti tutkia myös aivoja, selkärankaa, raajojen niveliä sekä alaraajojen lihaksia. Osa magneettitutkimuksista, esimerkiksi sydämen kuvantaminen, on edelleen keskitetty Tyksin Kantasairaalan Turkuun.

Ostopalvelun vaihtuminen omaan rekkaan yhtenäistää hoitoa.

– Rekan kuvantamispalvelu siirtyy nyt täysin Tyksin omaksi toiminnaksi. Rekassa työskentelevät röntgenhoitajat ja fyysikko ovat Tyksin henkilökuntaa. Kuvantamislausunnot antavat Tyksin radiologit, radiologian apulaisylilääkäri Sakari Salo kertoo.

Lähisairaaloiden kuvantamispalvelut ovat parantuneet. Uusi rekka laajentaa lähisairaaloiden magneettitutkimuksien tarjontaa. Lisäksi kaikissa Tyksin lähisairaaloiden röntgeneissä on kiinteät ajantasaiset tietokonetomografialaitteet käytössä ja niihin pääsee nopeasti.

Magneettirekka sisäpuolelta.

Magneettirekan sisustukseen valittiin kaunis merimaisema ja valaistuksessa on värivaihtoehtoja. Potilas kuulee ohjeet, jotka laite antaa automaattisesti. Koneen kielivalikoimassa on parikymmentä kieltä.

Hollannissa valmistettu kuvantamisrekka maksoi 1,5 miljoonaa euroa. Sen uskotaan maksavan itsensä nopeasti takaisin. Sairaanhoitopiiri maksoi vuokrarekasta henkilökuntineen 700 000 euroa vuokraa vuodessa.

– Lisäksi pystymme tekemään vaativampia tutkimuksia lähisairaaloissa. Tämä parantaa hoitoa ja säästää potilaiden matkustuksen vaivan, radiologian vastuualuejohtaja Roberto Blanco Sequeiros toteaa.  

Kun uusi rekka vuoden alusta lähtee kiertämään lähisairaaloita, rekka on käytössä aamukahdeksasta iltakuuteen. Myös tämä on parannus aiempaan.

Roberto Blanco Sequeiros, Sakari Salo ja Helena Luotolinna-Lybeck.

Radiologian vastuualuejohtaja Roberto Blanco Sequeiros, apulaisylilääkäri Sakari Salo ja ylihoitaja Helena Luotolinna-Lybeck ovat iloisia oman rekan saamisesta sairaanhoitopiiriin. Kuva: Nadine Karell